Päihteet
Katja Kaukonen, Lohja
Pitkälti kipeistä lapsuuden kokemuksistani johtuen olin varhaisnuoruudessa arka, ujo ja hiljainen. Ylä-asteella koettu koulukiusaaminen lannisti ja vääristi minäkuvaani. Kärsin myös monenlaisista peloista. Teini-iässä aloin kokeilla alkoholia. Myöhemmin mukaan tulivat vahvemmatkin aineet. Sain niistä lisää itseluottamusta, mutta lopulta käyttö vain lisäsi pelkoja.
Päihteiden käytöstä huolimatta pyrin hoitamaan työt ja koulun hyvin ja annoin itselleni luvan bailata rankemmin. Siitä seurasi hankaluuksia ja paineita, koska pelkäsin paljastuvani. Ajoittain olin paljon poissa töistä ja koulusta, mutta en kuitenkaan menettänyt koulu- ja työpaikkaani.
Vähitellen ajauduin yhä syvempiin vesiin. Keväällä 2009 minut pysäytti pitkän ihmissuhteen päättyminen ja hätä tuon läheisen ihmisen sairastumisesta. Se herätti minussa kysymyksiä elämästä yleensä. Huusin apua Jumalalta ja itkin tuskissani: Jos olet olemassa, auta! Siinä hetkessä näin elämäni ja tilanteeni silmästä silmään. Ihmissuhdesotkut, päihderiippuvuus, jatkuva viha ja katkeruus olivat kovettaneet sydämeni. Halusin päästä vapaaksi.
Silloin löysin rippikouluaikaisen Raamattuni ja aloin lukea sitä. Ymmärsin, että haluan elämältä enemmän ja jotain parempaa. Halusin perheen ja hyvän elämän. Pian sen jälkeen päädyimme aloittamaan suhteemme alusta.
Satunnainen päihteiden käyttö varjosti kuitenkin edelleen elämääni, kunnes aloin odottaa esikoistamme. Tiesin, että käyttö piti lopettaa kokonaan. Ymmärsin myös, että en voi elää elämääni ikään kuin kahdella tiellä. Halusin kääntyä täysin sydämin Jeesuksen puoleen, seurata häntä pysyvästi. Rukoilin paljon ja aloin käydä eri seurakunnissa, missä puolestani rukoiltiin. Tulin kyllä kohdatuksi ja hoidetuksi, mutta minun oli vaikea päästää ketään lähelle. Ajoittain lannistuin, mutta rukous auttoi aina. Jumala oli voimakkaampi kuin yksikään peloistani. Hän auttoi minua kohtaamaan pelkoni ja hiljalleen Jeesus on vapauttanut minut peloista.
Suhde elävään Jumalaan, kaiken Luojaan, kantaa ja pitää minut elossa tänäkin päivänä. Nyt olen kahden ihanan tyttären äiti. Olen heistä syvästi kiitollinen. He ovat parasta mitä elämässäni on tapahtunut. Joka päivä seuraan heidän kasvuaan ja ihmettelen Luojamme säteilyä heissä.
Koulu- tai työpaikkakiusaaminen, Kuolema, Päihteet
Susanna Ahonen, yrittäjä, Lohja
Heräsin kauppakeskus Foorumin edestä yön jälkeen ja katsoin laukustani pudonneita huumeruiskuja. Niitä katsoessa ymmärsin, etten halua elämäni jatkuvan näin. Voisiko minun elämäni muuttua?
Suurin syy huumeiden käytön aloittamiseen löytyy koulukiusaamisesta, jota koin ala-asteikäisenä. Se aiheutti haavat sisimpääni. Koin, etten kuulunut porukkaan ja olin aina erilainen kuin muut. Oli vaikea saada hyväksyntää ja aitoja ystävyyssuhteita koulumaailmasta. Koin oloni aika ulkopuoliseksi.
Ylä-asteiässä aloin hakea huomioita toisenlaisesta ystäväpiiristäni ja kokeilin ensimmäistä kertaa kannabista. Kokemus oli aika jännittävä ja tunsin olevani osa porukkaa. Ehkä minut nyt vihdoin hyväksyttäisiin ja saisin ystäviä ympärilleni. Voisiko tämä täyttää tyhjyyden sisälläni?
Hiljalleen mukaan tulivat amfetamiini, LSD ja ekstaasi. Huumeidenkäyttö toi mukanaan ikäisteni hyväksyntää ja kunnioitusta. Olimme kuin pieni perhe, jossa ymmärsimme toisiamme ja elimme samaa elämää. Olimme kuitenkin irrallaan muusta yhteiskunnasta ja elimme eri tavalla. Olimme lojaaleja toisiamme kohtaan, mutta vain tiettyyn rajaan asti.
Heroiininkäyttö alkoi 16-vuotiaana ja jäin siihen koukkuun välittömästi. Entiseen ei ollut enää paluuta. Heroiinin antama hyvänolontunne oli niin vahva, että kuvittelin löytäneeni elämäni tarkoituksen. Sanoinkin, etten ennen heroiinia tiennyt edes, mitä elämä on. Nyt tunsin, kuinka tyhjyys täytettiin sisälläni heroiinilla. Mutta sitä pitikin saada aina lisää, jotta tyhjyys sai täyttyä.
Huumeidenkäyttö toi mukanaan karun maailman, mukaan lukien rikokset ja käyttäjien välinpitämättömyyden toisiaan kohtaan. Tämä todella valkeni minulle, kun sain musertavan puhelinsoiton. Sain kuulla, että hyvä ystäväni oli tappanut toisen ystäväni huumevelkojen vuoksi. Tarkoitus ei kai ollut tappaa, mutta niin siinä oli kuitenkin käynyt. En voinut ymmärtää, että ihmisarvolla ei ollut arvoa huumeidenkäytön rinnalla.
Tämän jälkeen sain tiedon, että hyvä ystäväni oli kuollut heroiinin yliannostukseen ja hän löytyi kuolleena Helsingin Lasipalatsin wc:stä. Tämä ystävä oli ollut aina se kaikista mukavin ja sydämellisin meidän koko porukasta. Miksi juuri hänen piti kuolla? Aloin myös miettiä omaa elämääni, paljonko minulla olisi vielä aikaa jäljellä. Minne menen kuoleman jälkeen? Voinkohan minäkin kuolla tuolla tavalla?
Se oli käänteentekevä hetki elämässäni, kun heräsin Foorumin edestä huumeruiskut levitettyinä pitkin katua. Silloin ajattelin, että tämän täytyy loppua. Halusin elämäni kuntoon. Halusin uuden mahdollisuuden.
Tapasin vanhan lapsuudenystäväni Hannan ja aloimme keskustella uskonasioista. Onkohan Jumala sittenkin olemassa? Menimme yhdessä ystäväni kanssa seurakuntaan nuorteniltaan Helsingissä. Halusimme tietää lisää. Meitä hieman jännitti mennä seurakuntaan, emmekä oikein tienneet, mitä odottaa.
Seurakunnan nuoret olivat iloisia ja täynnä elämää. Heillä oli selvästikin jotakin, mitä meillä ei ollut. En ollut koskaan kokenut vastaavaa ilmapiiriä ja tunnetta. Aloinkin käydä seurakunnassa joka viikonloppu huumebileiden sijaan. Joidenkin kertojen jälkeen pastori kertoi, että Jeesus kuoli ristillä meidän kaikkien syntien tähden, ja se koski myös minua. Jeesus on tie vapauteen ja pelastukseen, ja jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. Kuka vain voi antaa elämänsä Jeesukselle riippumatta teoistaan tai taustastaan. Jeesus on ihan jokaista ihmistä varten, mutta itse saan tehdä valinnan, haluanko vastaanottaa hänet elämääni.
Olin todella kosketettu illan puheesta. En ollut koskaan ennen ymmärtänyt näin selkeästi, mistä uskossa oli kyse. Sanoma osui suoraan sydämeeni. Kotiin päästyäni huusin: ”Jeesus, jos todella olet siellä, pelasta mut!”
Siinä hetkessä syntini riisuttiin pois ja sain kokea yliluonnollisen vapautumisen ja parantumisen. Se, mitä olin löytänyt huumeista, ei ollut mitään verrattuna tähän rauhaan ja iloon. Pyhä Henki täytti minut vahvemmin kuin mikään huume, ja se oli aitoa iloa. Koin, että se valtava tyhjyys täytettiin aidolla Jumalan rakkaudella. En kokenut enää olevani tyhjä, olin täynnä. Matkani Jeesuksen kanssa sai alkaa.
Tänään, 17 vuotta myöhemmin, olen naimisissa ja 2 lapsen äiti. Elän ihan tavallista elämää Lohjalla ja johdan omaa kotipalveluyritystäni. Lisäksi olen saanut löytää paikkani Awake ry:n toiminnanjohtajana ja saan auttaa ihmisiä löytämään yhteyden rakastavaan Taivaan Isään.
Elämäni käännettiin ylösalaisin, ja haluan kertoa siitä. Minä sain toisen mahdollisuuden. Muutos on mahdollinen! Sinunkin elämäsi voi muuttua.
Päihteet
Sauli Jurkkola,
Lähtöasetelmat elämälleni olivat kovin vähäiset. Vanhempani erosivat, kun olin noin 6 v. En kokenut koskaan johdonmukaista hyväksytyksi tulemista. Elin 6-7 -vuotiaasta lähtien täysin ympäröivän maailman vaikutuksille alttiina ilman molempien vanhempien tuomaa huolenpitoa ja ohjausta, puhumattakaan kristillisen elämänkatsomuksen välittämästä rakkaudesta.
Koin elämäni lapsuus- ja nuoruusvuodet niin epävarmoina ja monien ylitsepääsemättömien haasteiden saattamina, että automaattisesti tukeuduin jo varhain, miltei lapsena, alkoholin ym. päihdyttävien ja huumaavien aineiden tuomaan tunnelmaan. Aikuisiällä työpaikat vaihtuivat jatkuvasti alkoholinkäytön vuoksi. Kun Lahdesta ei enää löytynyt työpaikkaa, muutin toiseen kaupunkiin.
Vuonna 1975 useiden itsemurha-ajatusten ja yritysten jälkeen olin päättänyt toteuttaa haaveeni päästä tästä matoisesta maailmasta. Kuljin järven rannalla päätöksenäni hukuttautua riittävän syvään hyiseen veteen. Silloin muistui mieleeni, miten uskovainen tätini oli rukoillut puolestani vanhempieni eron vaiheilla. En ehkä nähnyt häntä sen jälkeen, mutta rukous oli säilynyt alitajunnassani. Olin muutama päivä aiemmin saanut kaupungilla myös lehtisen, jossa lukivat Jeesuksen sanat: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä”. Sydämeeni tunkeutui ajatus, jota olin joskus miettinyt: Ennen kuin tapan itseni, haluan tietää, mikä on totuus.
Täydellisen depression valtaamana Jeesuksen vastavoima alkoi vaikuttaa sydämessäni. Olin 25-vuotias. Aloin nähdä itseni vääryyden kyllästämänä ihmisenä. Koin vetoa syviin vesiin ja samanaikaisesti toistui Kristuksen hiljainen kutsu. Aloin uskoa häneen, halusin uskoa. Totesin: olet tie ja totuus ja elämä. Valheet ovat tuottaneet elämässäni minulle katkeran tappion ja elämäni toisen herran seurassa päättyy tähän. Vaivuin vajavaiseen rukoukseen Jeesuksen Kristuksen edessä ja sain vastaanottaa syntieni anteeksiantamuksen sydänten tuntijalta. Rukoukseni aikoihin yleiskuntoni, terveyteni ja talouteni olivat nolla. En itse jaksanut ryhdistäytyä. Olin pakotettu odottamaan Herraltani jotain kokemani vapautuksen lisäksi. Hän yllätti särkyneen sisimpäni lahjoittamalla minulle Pyhän Hengen. Sain voiman, valtavan Jumalan ”ydinvoiman”, ikään kuin heliumin, minkä varassa nousin elämään. Tunsin ensimmäisen kerran luottamusta, varmuutta siitä, että olen hyvissä käsissä.
Uskoon tultuani 1975 mietin, miksi vasta nyt tulin Jeesuksen luo. Koin, että olin menettänyt liian pitkän ajan kulkiessani tietäni ilman yhteyttä elävään Jumalaan, ilman sisäistä turvallisuudentuntoa, rauhaa, iloa ja toivoa. Uskoontulon myötä pääsin kiinni elämään. Jo vuoden kuluttua olin kunnallisvaaliehdokkaana ja kuuluin vaalilautakuntaan. Työsuhteet pitenivät ja yrittäjänä toimin yli 20 v. Koin myös halua saada teologista koulutusta. Sitä hankin neljästä eri raamattukoulusta/-opistosta. Viimeksi opiskelin Keuruun Iso-Kirja opistossa vuosina 94-97. Pyhä Henki antoi minulle voiman viedä hyvää sanomaa eteenpäin ja auttaa muita. Olen saanut palvella Herraa yli 30 v. ajan maallikkosaarnaajana ja vetäen raamattupiirejä eri yhteyksissä: liike-elämässä, Kan-kodilla ja vuodesta 2001 Lahden Helluntaiseurakunnassa.
”Sillä, niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16).
Alkoholiongelmat, Päihteet, Sairaus
Sampsa Virta, Joensuu
16-vuotiaana jouduin kevytmoottoripyöräonnettomuuteen, ja oikea käteni halvaantui. Sairaalassa sain kipulääkkeitä, joiden väärinkäyttö alkoi oikeastaan heti. Nuoruuteni meni huumeiden käytön ja välittämisen parissa, kunnes elämäni muuttui.
Kun onnettomuus tapahtui, yritin uskotella itselleni, ettei se haittaa. Aluksi ei ollutkaan tiedossa, että käsi on pysyvästi halvaantunut. Kun asia alkoi valjeta, olin järkyttynyt ja kirosin Jumalan.
Olin vuoden pois koulusta ennen kuin palasin lukioon. Sairaalassa olin saanut hermosärkyihin kipulääkkeitä, jotka veivät mennessään. Olin yläasteajan ryypännyt ja poltellut pilveä, mutta onnettomuuden jälkeen päihdeongelma syveni lääkkeiden väärinkäytön myötä. Lukion loppupuolella aloin käyttää viikonloppuisin muitakin huumeita.
Lukion jälkeen aloitin ammattikorkeakoulussa kahden eri ammatin opiskelun, mutta kummastakaan ei jäänyt mitään käteen. Koulujen keskeyttämisen jälkeen suunnitelmani oli käyttää huumeita loppuelämäni. Halusin nauttia elämästä, hakea hyvää fiilistä ja paeta pahaa oloani. Elämän täyttivät samanhenkiset kaverit.
Päihteiden käyttö oli aluksi hauskaa. Hyvä fiilis ei kestänyt kuitenkaan ikuisesti, vaan lopulta olo oli turtunut ja sekava. Olin masentunut ja ahdistunut, minulla oli harhaisia ajatuksia, eikä psykoosi ollut kaukana. Jouduin sairaalaan yliannostusten takia. Vuonna 2011 olin vähällä kuolla, kun sammuin auton rattiin. Aloin käydä riippuvuuspoliklinikalla. Pari kuukautta meni hyvin, mutta vuoden päästä olin samassa suossa – ja pahemmassakin.
Olin ulkona tupakalla, kun rukoilin ensimmäistä kertaa. ”Jos on olemassa jotakin suurempaa, tarvitsisin apua”, huokaisin. Pitkästä aikaa löysin elämänhalua. Aloin vähentää päihteiden käyttöä, sain uusia ystäviä ja tapasin nykyisen vaimoni.
Minua kiinnostivat kaikenlaiset henkiset asiat, ja pohdin ja luin paljon. En hakenut apua kristinuskosta. Kuitenkin tunsin eräänä marraskuisena päivänä vuonna 2013 yksin kotona ollessani hyvin voimakkaan läsnäolon. Ymmärsin, että se on Jeesus. Kysyin: ”Oletko se sinä, Jeesus?” Tunsin voimakkaan sähkövirran päästä varpaisiin. Kysyin yhteensä kolme kertaa: ”Oletko se sinä, Jeesus?” Joka kerta tunsin saman sähkövirran. Netistä luin syntisen rukouksen, jossa pyysin Jumalaa antamaan syntini anteeksi. Muistan ajatelleeni, että Jumala on nähnyt kaiken, mitä olen tehnyt.
Tuon illan jälkeen päihteet jäivät, alkoholi ja tupakkakin. Toivottomuus vaihtui elämänhaluun, ja itsekkyyden ja epärehellisyyden sijaan halusinkin pyrkiä hyvään. Toisistamme tietämättä myös siskoni oli tullut samana päivänä uskoon, ja aloin käydä hänen kanssaan seurakunnan tilaisuuksissa. Menimme kasteelle. Elämä muuttui.
Olin haaveillut psykologian opiskelusta jo huumeiden käyttöaikana, mutta narkomaanina se tuntui absurdilta haaveelta. Nyt kuitenkin opiskelen yliopistossa toivealaani. Aiemmin kaikki jäi kesken, mutta nyt minulla on motivaatiota.
Minulla on myös vaimo ja alle vuoden vanha tytär. Olen saanut perheen ja opiskelupaikan, ja ennen kaikkea pelastavan uskon ja merkityksen elämälleni. Vaikka yli puolet elämästäni on ollut vaikeaa, olen kiitollinen siitäkin. Jumala on pitänyt huolta ja johdattanut.
Uskon, että käteni on kuntoutunut hieman. En käytä enää kipulääkkeitä päivittäisestä kivusta huolimatta. Vaikka kipu on välillä kovaakin, se ei enää samalla tavalla masenna tai vie iloa pois. Se on ihme, sillä käden takia olin vuosia masentunut.
Alkoholiongelmat, Päihteet
Pär ”Pärre” Vainio, timpuri, Kankaanpää
Elämäni pysähtyi 26 -vuotiaana. Olin mennyt vatsakipujen takia lääkäriin ja minut kiidätettiin ambulanssilla Meilahden sairaalaan. Keuhkoistani poistettiin kymmenen litraa nestettä ja minulla todettiin todella vaikea sydämen vajaatoiminta. Minut siirrettiin oitis sydämensiirtojonoon. Välillä olin tajuissani ja välillä tajuton. Kuulin, että voin kuolla millä hetkellä tahansa, jos ei saada uutta sydäntä ajoissa. Eräänä päivänä pulssini ja veriarvoni romahtivat ja kävin elämän ja kuoleman rajamailla. Näin näyn, jossa kohosin ylös sängyllä lepäävästä ruumiistani, näin kohotessani asuintaloni ja autoni ja ihan juoksin kohti taivasta, kohti valoa. Vastaani tulivat kummisetäni ja -tätini. He sanoivat minulle; mene takaisin, ei sinulla vielä ole paikkaa täällä! Siitä herättyäni sairaanhoitaja kertoi minun käyneen hyvin lähellä kuolemaa.
Sydän alkoi kuitenkin toimia sen verran paremmin, että kuukauden päästä minut siirrettiin Meilahdesta Länsi-Uudenmaan sairaalaan Tammisaareen. Sielläkin vierähti kuukausi ennen kuin pääsin kotiutumaan sijaisäitini luokse. Kuukauden kuluttua tunsin eräänä iltana kovan paineen korvissani ja kaaduin tajuttomana lattialle. Minut vietiin taas ambulanssilla Meilahden sairaalaan. Seuraavana aamuna heräsin ihmeissäni, kun en edes tiennyt, missä olen. Minulle kerrottiin, että nyt minulle oli tullut aivoinfarkti, minulla oli kolme pahaa veritulppaa takaraivon alueella. Aikaa sairaalassa kului jälleen kuukauden verran. Sain myös tietää, että infarktien takia sydämensiirtokaan ei ole enää mahdollinen.
Taas samaa reittiä kotiin toipumaan Tammisaaren sairaalan kautta. Oli tuskallista joutua luopumaan monista tärkeistä asioista kuten autosta. Aluksi näytti siltä, etten ajaisi enää koskaan. Onneksi sain ajoluvan takaisin. Vuoden jouduin olemaan pois töistä, ennen kuin pääsin takaisin töihin osa-aikaisella eläkkeellä. Olin kai liian tunnollinen ja otin liikaa paineita ja ylitöitä. Työasiat seurasivat minua kotiin ja aloin jälleen tupakoida ja käyttää alkoholia. Kun olin 30-vuotias, koin olevani aivan burn outissa ja jouduin jäämään pois töistä. Tupakka, viina, burn out ja sydämen vajaatoiminta olivat huono yhdistelmä. Lääkärit niistä aina huomauttivat, mutta minulla ei ollut voimia elämäntapani muuttamiseen. Kaikki oli mustaa. Toisaalta mielessäni oli halu kuolla, viinalla täältä lähtisi hitaasti, mutta varmasti. Toisaalta minulla oli kamala kuolemanpelko.
Vuosi 2011 oli hyvä käännekohta elämässä. Jumala oli puhunut minusta eräälle lähes tuntemattomalle naishenkilölle, että tuo mies tulee vielä uskoon. Jeesus oli sanonut naiselle haluavansa tämän miehen itselleen. Nainen ei silloin tiennyt minun elämästäni yhtään mitään. Tämä naishenkilö puhui asiasta ystäväperheelleen ja yhdessä he kutsuivat minut heidän luokseen kahville. Koko ilta kului jutellen heidän kanssaan elämästä ja Jumalasta. Lopulta myöhään illalla rukoilimme. Aluksi se rukoileminen alkoi naurattaa minua. Sitten yhtäkkiä alkoikin itkettää ja koin kuinka Pyhän Hengen voima tuli ylleni. Tunsin Jeesuksen läsnäolon ja halusin, että Jeesus tulee elämääni ja vapauttaa minut alkoholista ja tupakasta.
Seuraavana päivänä olin menossa kaverin luo kaljalle. Juotuani muutaman oluen tajusin selvästi, ettei tämä ole enää minun juttuni. Sanoin kaverilleni tulleeni uskoon ja lähdin kotiin. Kaverini jäi sinne yksin korkkaamattoman viinapullon kanssa. Hänestä se oli ennen kuulumatonta, enhän minä ollut koskaan lähtenyt mistään pois niin kauan kuin juotavaa oli jäljellä. Elämäni alkoi muuttua.
Siitä on nyt kulunut neljä vuotta. Minä saan olla tänä päivänä täysin vapaa. Sydämenikin voi paremmin, fyysinen suorituskykyni on noussut käsittämättömästi kohti normaalia jaksamista. Olen nykyään onnellisesti naimisissa sellaisen naisen kanssa, jollaista olen aina toivonut. Perheeseemme kuuluu neljä lasta vaimon aikaisemmasta avioliitosta. Olemme muuttaneet Kankaanpäähän syksyllä 2012. Minusta on ihanaa asua maalla omakotitalossa. Teen paljon puuhommia, pihatöitä, kalastan ja kuljetan yhtä urheiluhullua lasta jäähallille monta kertaa viikossa. Seurakunta on meille tärkeä ja olen saanut paljon uusia ystäviä sitä kautta. Minulla on halu olla mukana seurakuntatyössä vaimoni rinnalla rukoillen ja rohkaisten. Sydämelläni ovat erityisesti syrjäytyneet ja kaltoin kohdellut ihmiset, haluan auttaa heitä löytämään Jeesuksen ja rohkaista muitakin ihmisiä uskon elämässään eteenpäin. Vaikealla hetkellä olen saanut kokea, mistä todellinen apu tulee!
Päihteet
Mika Hiltunen
Asuin lapsena perheeni kanssa maalla pienessä kirkonkylässä Pohjois-Karjalassa. Me lapset vietimme kesät mummon luona. Hän oli uskovainen ja monesti kävimme mummon kanssa seurakunnassa, jossa kuulin Jeesuksesta, joka rakastaa meitä ja kuoli puolestamme. Kuulin monesti, että mummo rukoili meidän lasten puolesta.
Yläasteella koulun käynti ei kiinnostanut minua ja aloin lintsata koulusta. Perheemme muutti Ruotsiin ollessani 15-v. Aloin kokeilla alkoholia jo nuorena, myöhemmin myös huumeet ja lääkkeet tulivat kuvioihin mukaan – ensin vain kokeiluna mutta nopeasti siitä tuli jokapäiväistä. Yritin lopettaa useasti, mutta se jäi yritykseksi. Vankila ja rikokset astuivat myös elämäni kuvioihin. Aina pidätettynä ollessani halusin elämääni muutosta. Olin tavannut monia uskovia, entisiä alkoholisteja ja huumeiden käyttäjiä, joiden elämä oli muuttunut uskoontulon myötä. Heillä oli työ ja perhe ja heillä meni hyvin joka tavalla. Kadehdin heitä. Kerran olin pidätettynä ja vartija toi minulle Raamatun. Luin sitä ja rukoilin Jumalaa, että minun elämäni muuttuisi, pääsisin vapaaksi huumeista. Koin kuin suuri taakka olisi otettu harteiltani. Vapaaksi päästyäni kävin kerran hengellisessä tilaisuudessa. Kun en löytänyt sieltä ystäviä, usko jäi taustalle ja palasin entisiin piireihin, mutta Jeesus ei jättänyt minua. Kahden vuoden ajan koin Jumalan kutsua, enkä saanut rauhaa. Olin levoton ja minulla oli pelkotiloja. Yritin niitä tukahduttaa huumeita käyttämällä. Veljeni pyysi minua tulemaan kotiinsa Suomeen. Yhtenä yönä en saanut unta ja koin olevani syntinen ja tarvitsevani apua. Rukoilin: ”Jeesus muuta minut ja anna syntini anteeksi.”
Muutin Ruotsista takaisin Suomeen ja aloin käydä seurakunnassa. Löysin uusia ystäviä, rukoilin ja luin Raamattua. Minulla oli valtava into Raamatun ja hengellisen kirjallisuuden lukemiseen. Kävin seurakunnan jokaisessa tilaisuudessa jahalusin kertoa uskostani kaikille. Halu auttaa muita narkomaaneja ja alkoholisteja myös heräsi. Rukoilin, että löytäisin seurakunnasta oman paikkani. Pääsin palvelemaan KAN:lle (Kristillinen Narkomaani ja Alkoholityö). Siellä olin muutamia kuukausia, jonka jälkeen muutin Lahteen. Täällä pääsin myös KAN:n työhön. Pääsin myös mukaan vankilatyöhön kertomaan uskoontulostani.
Tästä kaikesta on nyt kulunut 13 vuotta. Elämäni on täysin muuttunut. Minulla on perhe, johon kuuluu 6-vuotias poika. Hän on reipas ja iloinen ja tuo iloa elämäämme.En olisi koskaan voinut kuvitella elämääni tällaista muutosta, että minulle on perhe ja huolehdin siitä. Vain Jumalan avulla tämä on ollut mahdollista. Opiskelen tällä hetkellä ja vaimoni on tehdastyössä. Elämämme on normaalia arkielämää. Luotamme Jumalan johdatukseen ja hänen apuunsa. Olemme saaneet monia rukousvastauksia. Kun olimme työttömiä, rukoilimme työtä ja Jumala vastasi siihenkin rukoukseen. Sain työskennellä tehtaassa viisi vuotta. Käyn edelleen myös kertomassa vankiloissa elämäni muutoksesta. Kerromme siellä Jeesuksen muuttavasta voimasta. Raamattu sanoo, se joka on Kristuksessa, on uusi luomus ja vanha on kadonnut. Uusi on tullut tilalle.
