Sampsa Virta, Joensuu
16-vuotiaana jouduin kevytmoottoripyöräonnettomuuteen, ja oikea käteni halvaantui. Sairaalassa sain kipulääkkeitä, joiden väärinkäyttö alkoi oikeastaan heti. Nuoruuteni meni huumeiden käytön ja välittämisen parissa, kunnes elämäni muuttui.
Kun onnettomuus tapahtui, yritin uskotella itselleni, ettei se haittaa. Aluksi ei ollutkaan tiedossa, että käsi on pysyvästi halvaantunut. Kun asia alkoi valjeta, olin järkyttynyt ja kirosin Jumalan.
Olin vuoden pois koulusta ennen kuin palasin lukioon. Sairaalassa olin saanut hermosärkyihin kipulääkkeitä, jotka veivät mennessään. Olin yläasteajan ryypännyt ja poltellut pilveä, mutta onnettomuuden jälkeen päihdeongelma syveni lääkkeiden väärinkäytön myötä. Lukion loppupuolella aloin käyttää viikonloppuisin muitakin huumeita.
Lukion jälkeen aloitin ammattikorkeakoulussa kahden eri ammatin opiskelun, mutta kummastakaan ei jäänyt mitään käteen. Koulujen keskeyttämisen jälkeen suunnitelmani oli käyttää huumeita loppuelämäni. Halusin nauttia elämästä, hakea hyvää fiilistä ja paeta pahaa oloani. Elämän täyttivät samanhenkiset kaverit.
Päihteiden käyttö oli aluksi hauskaa. Hyvä fiilis ei kestänyt kuitenkaan ikuisesti, vaan lopulta olo oli turtunut ja sekava. Olin masentunut ja ahdistunut, minulla oli harhaisia ajatuksia, eikä psykoosi ollut kaukana. Jouduin sairaalaan yliannostusten takia. Vuonna 2011 olin vähällä kuolla, kun sammuin auton rattiin. Aloin käydä riippuvuuspoliklinikalla. Pari kuukautta meni hyvin, mutta vuoden päästä olin samassa suossa – ja pahemmassakin.
Olin ulkona tupakalla, kun rukoilin ensimmäistä kertaa. ”Jos on olemassa jotakin suurempaa, tarvitsisin apua”, huokaisin. Pitkästä aikaa löysin elämänhalua. Aloin vähentää päihteiden käyttöä, sain uusia ystäviä ja tapasin nykyisen vaimoni.
Minua kiinnostivat kaikenlaiset henkiset asiat, ja pohdin ja luin paljon. En hakenut apua kristinuskosta. Kuitenkin tunsin eräänä marraskuisena päivänä vuonna 2013 yksin kotona ollessani hyvin voimakkaan läsnäolon. Ymmärsin, että se on Jeesus. Kysyin: ”Oletko se sinä, Jeesus?” Tunsin voimakkaan sähkövirran päästä varpaisiin. Kysyin yhteensä kolme kertaa: ”Oletko se sinä, Jeesus?” Joka kerta tunsin saman sähkövirran. Netistä luin syntisen rukouksen, jossa pyysin Jumalaa antamaan syntini anteeksi. Muistan ajatelleeni, että Jumala on nähnyt kaiken, mitä olen tehnyt.
Tuon illan jälkeen päihteet jäivät, alkoholi ja tupakkakin. Toivottomuus vaihtui elämänhaluun, ja itsekkyyden ja epärehellisyyden sijaan halusinkin pyrkiä hyvään. Toisistamme tietämättä myös siskoni oli tullut samana päivänä uskoon, ja aloin käydä hänen kanssaan seurakunnan tilaisuuksissa. Menimme kasteelle. Elämä muuttui.
Olin haaveillut psykologian opiskelusta jo huumeiden käyttöaikana, mutta narkomaanina se tuntui absurdilta haaveelta. Nyt kuitenkin opiskelen yliopistossa toivealaani. Aiemmin kaikki jäi kesken, mutta nyt minulla on motivaatiota.
Minulla on myös vaimo ja alle vuoden vanha tytär. Olen saanut perheen ja opiskelupaikan, ja ennen kaikkea pelastavan uskon ja merkityksen elämälleni. Vaikka yli puolet elämästäni on ollut vaikeaa, olen kiitollinen siitäkin. Jumala on pitänyt huolta ja johdattanut.
Uskon, että käteni on kuntoutunut hieman. En käytä enää kipulääkkeitä päivittäisestä kivusta huolimatta. Vaikka kipu on välillä kovaakin, se ei enää samalla tavalla masenna tai vie iloa pois. Se on ihme, sillä käden takia olin vuosia masentunut.
