Jo lapsena uskoin Jumalan olemassaoloon. Äiti rukoili kanssani iltarukouksen ja minulla oli lapsenusko. Iän myötä uskoni jäi unohduksiin enkä ajatellut sitä.
Opiskelin näyttelijäksi ja vietin hyvin epäterveellistä elämää niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Aikuisena koin sitten loppuun palamisen. Se oli vaikeaa aikaa, mutta silti minulla oli merkillinen toivo siitä että tilanteestani on olemassa ulospääsy. Sitä jatkui kymmenen vuotta, ja tarvitsin sinä aikana paljon sekä ammattiauttajien että ystävien apua. Kun kymmenen vuotta myöhemmin seisoin kotona pellon laidassa katselemassa, tajusin, että olen päässyt ulos tunnelista ja aloin kiittää kaikesta saamastani avusta. Jollain merkillisellä tavalla ymmärsin, että Jumala oli parantanut minut ja johdattanut minut oikeiden ihmisten luo, jotka vuorostaan olivat auttaneet minua. Ymmmärsin, että häntä minun oli kiittäminen.
Samoihin aikoihin naapuritaloon oli muuttanut uusi perhe. Kuulin, että mies oli pastori ja kiinnostuin vähän. Hän kysyi moneen kertaan, tulisinko mukaan hänen seurakuntaansa, mutta olin epäluuloinen ja kieltäydyin aina jollain tekosyyllä. Kerran seurakuntaan oli tulossa vierailulle ruotsalainen artisti. Tunsin hänet nimeltä ja uskaltauduin mukaan. Jotain tapahtui sisimmässäni, kun kuuntelin lauluja, mutten tehnyt mitään ratkaisua tuolloin. Kun aloin vähitellen kuunnella hänen levyjään, oli kuin Jeesus olisi varovasti avannut sydämeni oven laulujen sanojen ja sävelten kautta. Vähän myöhemmin menin Vaasassa seurakuntaan, jossa vieraili ruotsalainen kirjailija. Minuun teki suuren vaikutuksen se että tuo vasemmistolainen älykkö oli tullut uskoon. Hän selosti uskoaan sellaisella tavalla, että päätin täydestä sydämestäni ottaa Jeesuksen vastaan. Hän on elämäni keskipiste.
Usko on minulle perusta. Uskallan uskoa johonkin mitä en näe eikä minun tarvitse olla omassa varassani. Uskon myötä sain sanat sille toivolle, joka minulla oli ollut/pystyin sanoittamaan toivon, joka minulla oli ollut. Nyt toivoni ei ole omassa varassani, vaan Jumalassa ja hänen suunnitelmassaan elämääni varten. Minulla on toivo, joka antaa lohtua. Kun elämässä menee hyvin, saatamme erehtyä luulemaan, että pärjäämme ilman Jumalaa. Kun otin vastaan Pyhän Hengen, annoin elämäni Jeesukselle ja sain häneltä takaisin todellisen elämäni, paljon paremman elämän. Suuri osa levottomuudestani hävisi, ei siksi että ongelmat olisivat poistuneet, vaan koska saan luottaa siihen että kaikki on Jumalan kädessä eikä minun tarvitse kannatella kaikkea.
En usko tuuriin, uskon kiitollisuuteen. Kun tunnemme kiitollisuutta, rauhattomuus väistyy ja voimme nähdä myönteiset asiat. Jos alamme kiittää pienistä asioista, vaikka elämä näyttäisikin synkältä, elämä muuttuu joksikin myönteiseksi. Jeesus asuu sydämessäni ja vaikuttaa elämässäni. Toivon että kaikki ihmiset antaisivat kristinuskolle tilaisuuden, siinä ei ole mitään menetettävää. Usko ei tee elämästä yksinkertaisempaa, mutta olen saanut työkaluja, joiden avulla pystyn kulkemaan vaikeuksien läpi toisella tavalla. Hätäilen vähemmän tulevaa ja olen saanut enemmän rakkautta lähimmäisiäni kohtaan. Jeesus on elämäni paras opas. Kun hän on sydämessäni, tiedän, mikä on oikein ja miten minun tulee elää. Teen edelleen paljon virheitä. Silloin saan mennä hänen luokseen ja pyytää anteeksi ja pyytää viisautta, miten minun tulee elää. En elää täydellistä elämää, mutta elän turvallista elämää anteeksiantamuksessa.
Elämässäni on tapahtunut kaksi selvää käännettä. Ensimmäinen, ns. ”maallinen pelastuminen”, tapahtui aloitettuani kilpanyrkkeilyn Lahden Kalevassa yläasteen alussa. Sitä ennen olin ajelehtinut melko päämäärättömästi koulussa ja vapaa-aikana. Koulunkäyntini eteni miten sattui. Motivaatiovaje näkyi käytöshäiriöinä, alisuoriutumisena ja mm. näpistelynä. Yhdessä vaiheessa käytin lisäksi kohtuuttomasti aikaa tietokonepelaamiseen, mistä ei mielestäni jäänyt mitään käteen. Kun aloin nyrkkeilemisen, koin viimein osaavani jotain. Löysin linkin vaivannäön ja saavutusten välille. Nyrkkeilyn myötä elämäni ja koulunkäyntini sai ryhtiä. Koulukeskiarvo nousi tuntuvasti ja monenlaiselle hölmöilylle ei jäänyt aikaa.
Lukioikäisenä kävin kokeilemassa kirkon puolella nuorteniltoja ja olin kerran jopa isosena. Raamatun sana ei kuitenkaan istunut mitenkään elämääni. Lähinnä vietin mukavasti iltoja. Itse asiassa juuri seurakuntanuorten opastuksella illanviettoihin oppi ottamaan mukaan alkoholinkin! Jälkeenpäin tarkasteltuna elämäni tarkoitus oli lähinnä urheilu ja flirtti.
Kenties ensimmäistä kertaa rukoilin tosissani uudenvuoden aattona 2002. Olin tuolloin eräällä seurakunnan leirillä ja siellä kirjoitettiin oma salainen rukous lappuun, joka sen jälkeen poltettiin. Koska olin siihen mennessä kokenut muutaman katkenneen seurustelusuhteen, rukoilin Jumalalta oikeanlaista tyttöystävää elämääni. Kyseessä ei ollut hetken mielenjohteesta heitetty raapustus paperiin, vaan ihan aito harras toive. Rukouksesta vajaan kahden kuukauden kuluttua tapasin tytön, jonka kanssa olen viettänyt nyt jo yli kolmasosan elämästäni.
Alettuani seurustella nykyisen vaimoni kanssa kävimme muiden nuorten kanssa myös kapakoissa. Pian huomasimme yhteisesti, etteivät kapakoissa käyminen ollutkaan miellyttävin tapa viettää iltaa. Oivalluksella ei ollut minun osaltani mitään tekemistä raamatullisten ohjeiden sisäistämisellä, vaan kyseessä oli vain rehellinen huomio: Lähes mikä tahansa oli hauskempaa kuin baarissa notkuminen.
Keväällä 2003 aloimme yhdessä käydä toisen seurakunnan nuortenilloissa. Ensimmäistä kertaa oivalsin, että Jumala kutsui ensisijaisesti minua tekemään parannuksen ja hylkäämään elämäni tuhoisat tavat. Jumalan armo, jonka hän osoitti antamalla Jeesuksen kuolla puolestamme, hoitaa loput. Olen esimerkiksi viimeksi ollut humalassa Vappuna 2003 ja siihen se saa myös jäädä. Mukaan astui myös rukous ja Raamatun tutkiminen. Kumpaankaan en ole tähän päivään mennessä tylsistynyt. Samana vuonna myös vanhat koulukaverini pyysivät meitä mukaan aloittamaansa raamattupiiriin. Sen aikana koettu rukousyhteys ja sanaan tutustuminen vahvisti ystävyyttäkin aivan uudelle tasolle.
Nyt en voisi kuvitella eläväni ilman rukousta, Raamatun lukemista ja seurakuntayhteyttä. Jumalan avulla jatkan pyhittymistä, eli väärällä tavalla sitovan ja haitallisten asioiden karsimista elämästäni. Jumala antaa tilalle jotain kauniimpaa ja tavoiteltavampaa. Jumala on antanut minulle pelastuksen, perheen ja työn, kaiken millä on todellista merkitystä elämässäni.
Keskeisimpänä elämäni motivaation lähteenä toimii Kol 3:23 ”mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.” Ohje sopii niin kotiin kuin työhönkin.
Muutimme 70-luvulla perheemme kanssa Ruotsiin sukulaisen innostamana ja vähän seikkailumielessäkin. Perhe kasvoi siellä vielä neljännellä lapsella. Mieheni sai heti töitä ja minä hoidin kotona lapsia. Aloimme rakentaa omakotitaloa. Kaikki näytti menevän loistavasti ja onni hymyili meille.
Meillä oli jonkinlainen kaipaus Jumalan puoleen ja päätimme alkaa lukea Raamattua. Tuttavapariskunta pyysi meitä myös hengellisiin tilaisuuksiin, mutta oli niin paljon kaikkea tekemistä, ettei aikaa tuntunut löytyvän.
Eräänä pyhäinpäivän aattona yhdeksänvuotias poikamme Harri mietti iloisena, lähtisikö koulutansseihin. Hän lähti ulos, mutta illan tullen häntä ei kuulunut kotiin, vaikka oli jo pimeää. Soitin eri paikkoihin, mutta poikaa ei löytynyt. Silloin tuli hätä ja soitimme poliisille. En saanut unta, vaan oli lähdettävä etsimään Harria. Ulkoportailla seisoessani kuulin Harrin äänen taivaalta: ”Äiti.” Kuolema kävi mielessä.
Kolmen päivän ajan olimme valtavan epätietoisuuden vallassa. Illalla kuulimme uutisista, mitä Harrille oli tapahtunut. Sairaalaan oli viety itsemurhaa yrittänyt mies, jonka henki onnistuttiin pelastamaan. Hän oli tunnustanut surmanneensa poikamme. Minä sain shokin. Koko perhe ja läheiset itkimme ja huusimme. Täytyin niin valtavalla vihalla, että ajattelin tulevani hulluksi. En voinut käsittää, kuinka joku voi tehdä sellaista lapselle.
Huusin Jumalalle: ”Auta minua antamaan anteeksi tälle murhamiehelle, en jaksa elää tämän vihan kanssa!” Aivan yhtäkkiä viha katosi ja koin valtavan vapauden. Tuntui kuin kivireki olisi otettu pois. Koin tästä vapaudesta iloa ja riemua, ja samalla sääliä ja rakkautta miestä kohtaan, joka oli teon tehnyt. Juoksin mieheni luokse ja kerroin antaneeni anteeksi. Mieheni kertoi kasvojeni loistaneen, mutta ei voinut ymmärtää, että saatoin antaa anteeksi. Ja oikeastaan se en ollutkaan minä, vaan Jumalan voima tuli avuksi, kun sitä pyysin. Hän otti vihani pois. Olin samalla ottanut Jeesuksen elämääni. En tosin ymmärtänyt sitä, ennen kuin vasta myöhemmin.
Mieheni taisteli tuskissaan vihan kanssa. Noin kolmen kuukauden kuluttua eräässä hengellisessä kokouksessa miehenikin sanoi: ”Jeesus, jos elät, tule minun elämääni ja annan itseni Sinulle”. Jeesus tuli ja mieheni viha katosi.
Harri oli kysellyt minulta aiemmin yhteisellä marjamatkalla: ”Äiti, mikä ero on Saatanalla ja Jumalalla?” En tiennyt, mitä sanoa, koska en ollut miettinyt niitä asioita. Vastasin: ”Minä uskon, että Jumala on hyvä ja Saatana on paha.” Harri vastasi: ”Minä valitsen Jumalan.” Muistin tämän Harrin kuoltua ja tiesin hänen olevan Jumalan luona. Harrin koulutavaroista löytyi myös virsikirja, josta hän oli ympäröinyt yhden virren: ”Jeesus maailman puolesta antoi elämänsä, avaa minun silmäni näkemään tämä. Kukaan ei ole koskaan rakastanut kuin Hän.” Sanat lohduttivat. Tiesin, että Harri on taivaassa Jumalan luona. Päätin, että jos joku rakastaa enemmän kuin äiti lastaan, hänen luokseen menen minäkin, maksoi mitä maksoi.
On kulunut jo lähes neljäkymmentä vuotta Harrin kuolemasta. Olen yhä samalla tavalla rakastunut Pelastajaani ja Vapahtajaani. Olen oppinut tuntemaan häntä enemmän. On ihanaa kertoa toisille, kuinka uskollinen ja hyvä hän on. Hän on kääntänyt kaiken kokemani pahan hyväksi.
Jumala rakastaa sinua ja haluaa muuttaa elämäsi elämisen arvoiseksi. Hänellä on hyvä tahto sinua kohtaan, hän tahtoo osoittaa sinulle rakkauttaan. Rakkautta, joka poistaa vihan!
Elämäni asiat ovat olleet ulkoisesti hyvin. Minulla on vakituinen työpaikka ja oma asunto. Kavereita ja seuraa on riittänyt. Nuoruudessa omaksuttu elämäntyylini jatkui; viikonloput kuluivat baareissa ja alkoholi maistui. Kävin ahkerasti myös kuntosalilla. Hain fiiliksiä sekä vapautta juhlimisesta ja urheilusta. Jossain vaiheessa huomasin, etteivät elämäntapani enää antaneet minulle nautintoa.
Ihmettelin sitä kavereillekin. Ajattelin, että jos elämä on vain tässä, niin se on aivan turhaa. Poliisina ja rikostutkijana tunnen lain ja minua kiinnostaa totuus. Ammatinvalintani ratkesi, kun olin armeijassa reserviupseerikoulussa sotilaspoliisipuolella. Poliisikoulusta valmistuttuani olen tehnyt työtä Porissa.
Aloin tuntea itseni syntiseksi. Sain jälkeenpäin kuulla, että vanhempani olivat alkaneet erityisesti rukoilla puolestani. Vaikka elin muiden ihmisten silmin katsottuna hyvää elämää, niin tajusin, että en pääse taivaaseen omilla teoillani. Halusin ottaa selvää, onko Kristus todella olemassa ja onko Raamatun sana totta. Aloin rukoilla ja lukea kristillistä kirjallisuutta.
Pääkaupunkiseudulla oli käynnissä vuonna 2012 samanlainen Mahdollisuus Muutokseen -missio kuin nyt Satakunnassa. Katselin silloin netistä ihmisten uskoontulokertomuksia ja ne todella kiinnostivat minua. Tuntui ihmeelliseltä, kuinka ihmisten elämä oli täysin muuttunut heidän annettuaan elämänsä Jeesukselle. Eräänä maaliskuisena yönä heräsin yöllä yksin asunnossani ja tunsin voimakkaan Jumalan Hengen läsnäolon. Polvistuin sänkyni viereen rukoilemaan.
Jumala veti minua puoleensa ja lähdin parin viikon päästä Helsinkiin Mahdollisuus Muutokseen -suurtapahtumaan. Tilaisuudessa kysyttiin lopuksi, onko paikalla ihmisiä, jotka haluavat lähteä seuraamaan Jeesusta. Samalla kännykkäni soi. Tiesin soittajan pyytävän minua baariin juhlimaan. Totesin itsekseni, että nyt minulla on valinta edessäni. Annoin puhelimen soida. Nostin käteni ylös ja kävelin eteen ripein askelin. Rukoilin vilpittömällä sydämellä syntejäni anteeksi ja pyysin, että Jeesus tulisi elämääni ja johdattaisi sitä. Siinä hetkessä Jumalan Henki kosketti minua ja sain tuntea valtavan rauhan, rakkauden ja ilon sydämessäni. Koko elämäni suunta, ajatukseni ja arvoni muuttuivat hetkessä. Olin saanut uudestisyntyä ja aloin rukoilla elämääni Jumalan johdatusta.
Jumala johdattikin elämääni uskovia ystäviä joiden rinnalla sain vahvistua. Huomasin, että myös Raamatun sana aukesi minulle aivan uudella tavalla ja luin sitä innoissani.
Pian uskoontulon jälkeen menin asuintaloni alakerrassa olevaan seurakunnan tilaisuuteen. Siellä sain tavata ”enkelin”, jonka nimi on Marjaana. Hän oli juontamassa nuorteniltaa. Tunsin vahvasti heti hänet tavatessani, että tuo tyttö on tuleva vaimoni. Niin kävi, että ihastuimme ja rakastuimme. Tämä poliisi sai elinkautisen, kun astui Marjaanan kanssa avioon heinäkuussa 2013. Jumala johdatti elämääni juuri minulle sopivan puolison. Sormuksiimme kaiversimme Psalmin 33:22: ”Herra, tue meitä uskollisesti, kun panemme toivomme sinuun.”
Rauha ja ilo, joita uskoon tullessa sain kokea, ovat saaneet syventyä. Vaimoni kanssa löysimme kotiseurakunnan, jossa olemme saaneet kasvaa uskossa. Heti uskoon tullessani ymmärsin, että Jumala kutsuu minuakin työhönsä, saattamaan evankeliumia eteenpäin. Tahdonkin palvella Jumalaa elämälläni.
Muutamia vuosia sitten arkipäiväni täyttyivät tavalliseen tapaan röntgenlääkärin työstä. Aikuiset lapsemme olivat jo muuttaneet omilleen ja vapaa-aikaa vietettiin vaimon kanssa ”toinen jalka syntymäkaupungissani Turussa ja toinen Porissa”. Käytännössä kaikki asiat olivat hyvin, mutta jotain kuitenkin tuntui puuttuvan.
Ystävien mukaan olin tullut aiempaa pohdiskelevammaksi. Kiinnostuin myös uskonasioista ja luin Uuden testamentin, joka ei kuitenkaan sillä kertaa vielä puhutellut. Asia jäi hautumaan.
Noin vuotta myöhemmin tv-kanavia selatessani löysin yllättäen TV7-kanavan, josta en aiemmin tiennyt yhtään mitään. Kiinnostuin heti kanavasta ja erityisesti raamatunopetusohjelmista. Päätin perehtyä Raamattuun kunnolla ja tilasin aiheeseen liittyviä kirjoja. Asiantuntijat yhdistivät historiaa, tiedettä ja Raamatun tekstejä siten, että tällainen tyypillinen suomalainen kriittinen, realistinen mieskin vakuuttui ja Raamattu alkoi todella avautua.
Ymmärsin Jeesuksen merkityksen ihmisen pelastussuunnitelmassa, Hän oli todella kuollut ihmiskunnan syntien sovittamiseksi Golgatan ristillä ja myös minun oli tehtävä henkilökohtainen ratkaisuni, menenkö vapaaehtoisesti taivaaseen vai väkipakolla helvettiin. Tunnustin syntini, vastaanotin Raamatun lupaaman anteeksiannon ja sain rauhan elämääni. Siitä alkoi muutosprosessi.
Uskoon tultuani en ollut enää entiseni. Hakeuduin seurakuntayhteyteen. Maailma ja sen arvostukset tuntuvat usein vierailta, omat arvoni ja kiinnostuksen kohteeni ovat muuttuneet. Olen kristillisen median suurkuluttaja, katson TV7- ja AlfaTV-kanavia, kuuntelen Radio Dei -kanavaa ja netissä ”surffaan” kristillisillä sivustoilla. Myös Raamatun päivittäinen lukeminen ja rukouselämä ovat tärkeitä asioita oikealla tiellä pysymiseksi.
Raamatun sanonta ”Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta” on pitänyt paikkansa minun kohdallani. Olen myös esimerkki siitä, että näin yli 50-vuotiaanakin voi vielä tulla uskoon.
Minulla oli töitä, jenkkiautoharrastus, moottoripyörät ja naisseuraa. Silti koin, että jotakin puuttuu.
Olen kotoisin Ylihärmän Kosolan kylältä, puoliksi lapualainen, puoliksi ylihärmäläinen. Pohjanmaalla asuu mielestäni reilua sakkia, yleensä puheensa mittaisia miehiä ja naisia. Toivon, että jälkipolvi voisi ylläpitää senkaltaista asennetta.
Jos joku miettii Kosola-nimeä, niin Lapuan liikkeen johtaja Vihtori Kosola asui lapsuudessaan samalla paikalla kuin missä syntymäkotini on. Vihtori on todennut, että suvustamme löytyy niin häjyn haaraa kuin herätystä. Hänen äitinsä oli uskovainen ihminen, joka muistutti rukouksen voimasta. Paappa oli puolestaan neuvonut pitämään tilivälit lyhyenä Jeesuksen kanssa.
Koin yläasteikäisenä Jumalan selkeästi kutsuvan minua. Soitin siihen aikaan rumpuja rokkibändissä, minulla oli moottoripyörä ja nahkatakki. Olin mielestäni aika kova jätkä. Ihmispelko ja halu elää niin kuin elin saivat minut hylkäämään kutsun. Sekään ei pysäyttänyt menoa, että minulta kuoli alle parikymppisenä muutamassa vuodessa monta kaveria.
Kouluttauduin puusepäksi, kirvesmieheksi ja hirsiveistäjäksi. Rakensin itselleni hirsitalon kalusteineen. Ostin vain ikkunat valmiina. Olen ollut muun muassa Ranskassa Pyreneitten vuoristossa rakentamassa kaverini kanssa hirsitaloa. Se on riskipeliä, kun laitetaan Pohjanmaan lakeuksien pojat vuoristoon. Olin pudota pariinkin kertaan rotkoon.
Ihmisen sisimmässä on olemassa jumalakaipuu, jota yritetään täyttää usein korvikkeilla. Vaikka minulla oli asiat aika hyvin, oli töitä, jenkkiautoharrastus, moottoripyörät ja naisseuraa, niin hengelliset asiat alkoivat muistuttaa itsestään eräänä kesänä. Pari tapausta pysäytti miettimään. Kerran huomasin tyttöystäväni kanssa taloni parvekkeen kaiteella veripisaroista muodostuneen ristin. Säikähdimme, sillä oli mahdotonta, että kukaan ihminen olisi voinut käydä tekemässä sitä. Myöhemmin näin unen, jossa alettiin temmata ihmisiä Taivaaseen. Ymmärsin, ettei minulla ole tikapuita, joilla pääsisin mukaan siihen porukkaan.
Seuraavana pääsiäisenä meillä oli bändin kanssa keikka pitkänäperjantaina. Se vaivasi kovasti. Ajattelin, että menen aamulla kirkkoon, niin on helpompaa mennä illalla keikalle. Kirkkoherra sanoi heti jumalanpalveluksen aluksi, että ”tällaisena päivänä, jota vietetään Jeesuksen Kristuksen, Jumalan pojan ristiinnaulitsemisen muistoksi, ei kirkossakaan soiteta urkuja”. Ajattelin, että Jumalalle pyhitetyssä paikassa ei soiteta urkuja, mutta minä olen menossa rokkikeikalle. Se pysäytti. Lopulta päätin, etten jatka enää sitä tietä, jota olin kulkenut, ja annoin elämäni Jeesukselle.
Olen rukoillut itselleni rakkautta ja viisautta, että osaisin kohdata uskovaisena lähimmäiset oikealla tavalla. Ihmiset pitää kohdata samalta tasolta tai mieluummin vielä vaikka vähän alapuolelta, olivat he uskossa tai eivät.
Ostin 2000-luvun alkupuolella huonossa kunnossa olleen mullinavetan, jonka kunnostin alun perin autotalliksi. Siitä tuli myös paikka, johon kokoontuu kesäaikaan väkeä yli kirkkokuntarajojen. Lähäresmäessä on kynnys matalalla.
Usko antaa minulle turvan. Elämä ei anna täysvastuuvakuutusta kenellekään. Kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Mutta kun on lyöttäytynyt Jeesuksen kanssa kimppaan, niin se tuo sydämen tasolle sellaisen rauhan, ettei tarvitse pelätä sitä, mikä meitä kerran kohtaa. Jeesuksen verellä lunastettu perii iankaikkisen elämän Taivaassa.
