Noora Hirvonen, opiskelija, Joensuu
Kasvoin huonosti voivassa perheessä. 12-vuotiaana minulla diagnosoitiin vakava-asteinen pakkomielleoireyhtymä, joka liittyi siivoamiseen ja huoneeni järjestelemiseen. Lukitsin huoneeni toisilta siivotakseni sitä; en antanut kenenkään käydä huoneessani enkä itsekään voinut olla siellä – paitsi siivotessani.
Ahdistuin kamalasti, jos joku oli käynyt huoneessani ilman lupaani. En mahtanut pakkomielteilleni mitään. Jos jätin siivoamisen tekemättä, minua ahdisti. Siivoaminen ja käsienpesu helpottivat ahdistustani hetkellisesti, mutta pian minun piti taas siivota uudelleen. Se oli jatkuva noidankehä. Kärsin myös pakkoajatuksista, jotka liittyivät siivoamiseen. Sain keskusteluapua, mutta oloni ei kohentunut. Minulle ei annettu paljoa toivoa parantumisesta.
Ahdistukseni keskellä tiesin koko ajan, että Jumala voisi parantaa minut, sillä minulla oli voimakas kokemus Jeesuksen kohtaamisesta aivan pikkutyttönä. Olin nähnyt ilmestyksessä Jeesuksen kasvot. Hänen rakkautta täynnä olevat silmänsä olivat painuneet mieleeni niin unohtumattomasti, ettei minulla ollut epäilystäkään, etteikö hän näkisi tilannettani ja auttaisi.
Ollessani 14-vuotias Jumala puhui minulle yllättäen, että hän tulisi parantamaan minut. Vaikeina hetkinäni tämä lupaus antoi toivoa. Eräs henkilö rukoili puolestani ja rohkaisi minua avaamaan huoneeni oven toisille. Aluksi ahdisti paljon antaa toisten käydä huoneessani, mutta vähitellen ahdistus ja oireet vähenivät. Jumala piti minulle antamansa lupauksen, ja jo noin puolen vuoden kuluttua saamastani lupauksesta olin täysin parantunut. Sen jälkeen olen ollut vapaa kaikista oireista, eivätkä ne ole tulleet koskaan takaisin. Jumala otti ne pois ja vapautti minut.
Ollessani kuudentoista minussa alkoi herätä innostus lähetystyötä kohtaan. Koin Jumalan puhuvan siitä ja aloin etsiä sopivaa tilaisuutta lähteä. Heti tullessani täysi-ikäiseksi lähdin ensimmäiselle lähetysmatkalleni Walesiin, Iso-Britanniaan. Mahtavat kokemukset lähetysmatkalla vahvistivat kutsumustani. Kirjoitettuani ylioppilaaksi päätin, että tuleva välivuoteni olisi Jumalan vuosi.
Minulle avautui mahdollisuus lähteä eteläiseen Afrikkaan sekä lähetyslaivalle Aasiaan lähetysjärjestön kautta. Se oli läpimurto elämässäni. Näin omin silmin, kuinka Jumala vapauttaa, parantaa ja pelastaa. Jumala oli myös etukäteen puhunut minulle orpokodissa työskentelystä ja Afrikan matkallani se toteutuikin. Sylissä pitämäni pienet äidittömät ja isättömät lapset sulattivat sydämeni.
Matkani ovat opettaneet minulle paljon Jumalasta, toisista ja itsestäni. Opin myös arvostamaan elämää täällä Suomessa aivan uudella tavalla eläessäni vaatimattomissa olosuhteissa köyhien keskellä. Kokemukseni ovat muuttaneet minua ja ennen kaikkea varustaneet tulevaa varten. Opiskelen parhaillaan luokanopettajaksi, sillä uskon siitä olevan hyötyä lähetystyössä.
Pakko-oireista parantumisen jälkeenkin olen kohdannut elämässäni monia vastoinkäymisiä. Olen kuitenkin nähnyt, että synkissäkin tilanteissa Jumala on aina halukas ja kykenevä auttamaan meitä. Häneltä olen saanut voiman ja avun kulkiessani kaikkien vaikeiden vaiheiden läpi. Hänen rakkautensa on lohduttanut minua ja muuttanut sydämeni. Jumala on todellinen! En olisi tässä ilman häntä. Hän on nostanut minut ahdistuksesta vapauteen.
