Mervi Ylinen, opiskelija, Lapua
Oloni oli niin kurja, että päätin hetkeni koittaneen. Pian kaikki ahdistus olisi poissa.
Olin perheen ainut lapsi, ja minulla oli rakastavat vanhemmat. Kuten joka perheessä, meilläkin oli omat ongelmamme, joissa alkoholi näytteli välillä isompaa, välillä pienempää roolia. Opin jo pienestä lapsesta, ettei perheen asioista saa puhua kenellekään. Niinpä opin kantamaan surut yksin. Sydämeni särkyi, kun isäni kuoli ollessani 20-vuotias. Surulleni ei kuitenkaan jäänyt tilaa, koska tehtäväkseni tuli pitää huolta äidistä. Menetin nuorena myös muita läheisiä.
Tunsin itseni pitkään hyvin yksinäiseksi ja olin pahan olon vanki. Kävin usein baareissa hukuttamassa murheeni ja turruttamassa tunteeni. Välillä olin niin ahdistunut, että luulin kuolevani siihen paikkaan. Itseni satuttaminen viiltelemällä tuntui usein ainoalta keinolta, joka voisi tuoda hetkellistä helpotusta. En puhunut siitä kenellekään mitään, koska en halunnut olla vaivaksi. Ajattelin, ettei minulla ole mitään merkitystä, ja pikkuhiljaa mieleeni alkoikin nousta itsetuhoisia ajatuksia. Voin niin huonosti, että jätin pari vuotta kestäneet opintoni kesken. Yritin hakea apua terapiasta, mutta keskeytin sen, kun en pystynyt avautumaan.
Vuosi 2012 oli muutosten vuosi. Tuona kesänä kävin läpi monia suunnitelmia siitä, kuinka voisin itse päättää oman elämäni. Syksyllä oloni oli niin kurja, että päätin hetkeni koittaneen. Pian kaikki ahdistus olisi poissa. Päätin huutaa vielä viimeisen kerran Jumalan puoleen ennen kuin elämäni päättyisi.
Yllätyksekseni Jumala vastasi huutooni. Hän johdatti ihmeellisellä tavalla luokseni erään ihmisen, joka tarjosi minulle ja koirilleni väliaikaisen kodin. Näin Jumala näytti konkreettisesti, kuinka paljon minua rakastaa. Jumala nosti minut arvottomuudesta omaksi lapsekseen ja antoi minulle enemmän kuin olisin koskaan osannut pyytää. Hän ei ottanut kipujani heti pois, mutta antoi ihmisen, jonka kanssa sain käydä niitä läpi. En tiedä miten minun olisi käynyt ilman tuota viimeistä avunhuutoa, mutta en välitä tietääkään. Yksin Jumalan armosta ja rakkaudesta saan elää tätä päivää, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen.
Palasin tauon jälkeen myös terapiaan ja aloin parantua vauhdilla. Ihmeellisten oivallusten avulla sain solmut auki.
Jumala on parantanut rikkinäisen sydämeni. Hän näytti minulle, etten ole yksin ja että olen mittaamattoman arvokas. On ollut vaikea uskoa sitä todeksi, koska niin kauan olen pitänyt itseäni täysin mitättömänä ja arvottomana. Olin mielestäni ansainnut kaikki ne pahat asiat, joita elämässäni oli ollut. Lopulta kuitenkin ymmärsin, että kaikki ne maahan lyövät ajatukset itsestäni ovat olleet vihollisen valheita, jotka olen uskonut.
On lohduttavaa tietää, että on olemassa joku, joka tietää kaiken ja tuntee meidät paremmin kuin kukaan muu. Jumala on näyttänyt minulle, että hän on Isä, joka ei koskaan hylkää, ei koskaan satuta, on aina lähellä ja rakastaa ilman ehtoja.
Vähän aikaa sitten menetin myös äitini. Olen saanut kokea Jumalan uskollisuutta ja huolenpitoa näinäkin vaikeina aikoina. Olen oppinut, ettei mikään asia tai teko ole niin suuri, etteikö Jumala voisi auttaa siitä eteenpäin. Haluan olla Jumalan elävä esimerkki siitä, ettei koskaan kannata luovuttaa. Jeesuksen ristissä on kaikki syyt, miksi kannattaa uskoa ja luottaa. Hänestä minäkin löysin syyn elää.
