Terttu Pystynen
Elimme v.1978, kun Jumala puuttui elämääni. Tuota ennen olin kokenut lähes kaiken,mitä maailman tiellä voi kokea ja mitä maailma tarjoaa. Parikymppisenä menetin traagisella tavalla isäni, joka oli minulle erittäin tärkeä ja rakas. Tuolloin olin jo nuorena solmitussa avioliitossa ja pienen pojan äiti. Kolme vuotta myöhemmin jäin yksin poikani kanssa avioeron myötä. Kuvioihin tuli alkoholi ja uusi neljän vuoden väkivaltainen suhde, josta jouduin pakenemaan. Palasin entisen mieheni luokse, joka tahtoi poikamme takia yrittää uudelleen. Mutta tuota onnea kesti vain 1,5 vuotta, jonka jälkeen olin taas yksin poikani kanssa. Elämäni oli kaikin puolin umpikujassa. Koin olevani sisäisesti rikkinäinen ja tyhjä. Olin ihmisraunio, elämässäni ei ollut mitään sisältöä.
Eräänä iltana olin taas tutussa kapakassa hakemassa lohtua pettymyksiini. Pöytääni tuli täysin tuntematon mies, joka halusi soittaa minulle yhden laulun levyautomaatista. Tuon kappaleen ensi sanat olivat: ” Tule pois tästä maailmasta, sinä et elää täällä voi. Ne ei ymmärrä ihmislasta, jotka epäsorron toi. Tule vielä on paikka jossain, missä lapsille lauletaan. Ole turvassa kainalossain, näin kai toivoa saan. Se on jossain, jossain paikka rauhallinen, se on jossain, jossain ja me löydämme sen”. Siitä alkoi meidän yhteinen taipaleemme. Tuosta hetkestä jo viikon päästä olimme ystävän pyynnöstä mukana hengellisillä juhlilla. Hän oli jo pitkään rukoillut puolestani. Se oli päivä, joka muutti kaiken. Olin tullut tuohon kokoukseen syntisenä, ihmisrauniona ja sain lähteä kotimatkalle armahdettuna syntisenä.
Juhlien iltapäivätilaisuudessa pidettävässä rukouskokouksessa kirjoitettiin kirje Taivaan Isälle. Niin minäkin kirjoitin: ”Jumala, jos olet olemassa, muuta minun elämäni ja näytä minulle selväst,i miten ja kenen kanssa minun tulee elää, jotta selviän”. Jotenkin minulla oli vahva tunne, että tuohon kirjeeseeni vastataan. Seuraavana aamuna tulikin vastaus. Miettiessäni asioita kuulin sanat: ”Valitse Markku ja kaita tie, niin selviät. Jos toiseen suuntaan lähdet, siellä on hirvittävä tuho edessä.” Tuosta Markusta tuli minulle elämäntoveri ja puoliso. Yhtä selvän vastauksen sai myös Markku omaan kirjeeseensä Taivaan Isältä. Hänellä oli Jumalalle vain kaksi pyyntöä, että me voisimme jatkaa yhdessä ja että poikani hyväksyisi hänet.
Jumala johdatti niin, että Markusta tuli hyvä isä pojalleni. Myöhemmin saimme myös kaksi tytärtä. Elimme perheenä onnellista elämää Jumalan yhteydessä 22 vuotta, kunnes vuonna 2000 syöpä vei Markun ja menetin puolisoni. Olin jälleen monien kysymysten edessä. Miten pääsen tästä eteenpäin? Suru, katkeruus ja pettymykset olivat seuranani monta vuotta. Jumala ei kuitenkaan hylännyt minua kapinoinnistani huolimatta. Hän on armossaan kantanut ja antanut voimia tähän päivään saakka. Tänään kiitän häntä kaikista elämäni kokemuksista – kipeistäkin, sillä tiedän, että kun saan kulkea Taivaallisen Isän kanssa, mitään ei tapahdu minulle, etteikö hän tietäisi.
Jumala on rakkaus, hänen armonsa kestää iankaikkisesti. Ja aloittamansa hyvän työn, Hän vie päätökseen.
