Jimmy Huhtala, bloggari, Lapua
Ensin ajattelin, ettei minusta ole isäksi, ja sitten näytti, ettei se ole mahdollistakaan. Nykyään olen onnellinen pienen pojan isä.
”Toivottavasti en saa koskaan lapsia”, ajattelin 19-vuotiaana vankilassa ollessani. Elämääni olivat värittäneet teini-iästä asti päihderiippuvuus, rikollinen elämäntapa ja väkivaltaisuus. Kävin läpi päihdekuntoutusjaksoja, mutta mikään ei muuttunut. Lopulta jouduin nöyrtymään ja pyytämään apua Jumalalta saadakseni elämälleni uuden suunnan, sillä olin alkanut haaveilla perheestä ja rehellisestä työstä. Pyysin erästä pastoria rukoilemaan puolestani, että vapautuisin riippuvuuksista. Elämäni muuttui täysin. Ajattelin, että ehkä minusta onkin vielä isäksi.
Unelma omasta perheestä alkoi toteutua, kun tutustuin Satuun. Menimme naimisiin 2007, ja seuraavana vuonna aloimme yrittää perheenlisäystä. Kun lasta ei alkanutkaan kuulua, epävarmuuden ja epäonnistumisen ajatukset alkoivat nousta pintaan. Pelkäsin, että päihdehistoriani estää meitä saamasta lapsia. Pari vuotta myöhemmin, monien myöhästyneiden kuukautisten, niitä seuranneiden negatiivisten raskaustestien ja vaimon kyynelten jälkeen, tilasimme ajan lapsettomuustutkimuksiin. Kummastakaan ei löytynyt lääketieteellistä syytä lapsettomuudelle. Päätimme jäädä odottamaan ”oikeaa aikaa”.
Kun vuodet vierivät, alkoi lievä epätoivo nostaa päätään. Eniten kärsin siitä, kun näin, miten kova paikka lapsettomuus oli Satulle. Kiukuttelin asiasta moneen kertaan Jumalalle. Kerran hermostuin oikein kunnolla ja huusin tuskassani: ”Mitä sä oikein pelleilet meidän kanssa?! Jos et meinaa antaa sitä lasta meille, niin tapa vaikka mieluummin mut tähän paikkaan!” Odotin, että salama iskee kuoliaaksi, muttei niin käynyt. Rauhoituttuani pyysin anteeksi ja päätin sydämessäni, etten seuraisi ja palvelisi Jeesusta sen tähden, mitä hän minulle antaa tai jättää antamatta, vaan ainoastaan sen tähden, että olin saanut armon. Samana iltana Raamattua lukiessani sain yliluonnollisen varmuuden siitä, että saisimme poikalapsen, mutta saattaisimme joutua odottamaan sitä.
Vaikka lapsettomuus oli kipeä asia, se ei ollut parisuhteessamme kovin suuri kriisi. Emme koskaan riidelleet aiheesta. Oikeastaan se vain lujitti suhdettamme, koska se pakotti meidät alusta asti puhumaan asioista. Rukoilimme myös paljon yhdessä asian puolesta.
Kun olimme yrittäneet lasta noin kahdeksan vuoden ajan, eräs ystävä rohkaisi meitä turvautumaan lapsettomuushoitoihin. Raskaus alkoi ensimmäisestä hoidosta syksyllä 2016. Hurahdin raskauteen niin, että aloin kirjoittaa raskausblogia ”Siunatussa tilassa – Raskaana olevan isän hormonipäiväkirja”. Blogin teksteistä julkaistiin ennen isänpäivää kirja. Odotusaika, synnytys ja uuden elämän alku päätyivät myös televisioon Toisenlaiset äidit -sarjaan. Synnytyksessä tuli vielä pieni säikähdys, kun vauvan sydänäänet hävisivät ja vaimolleni tuli lähtö hätäsektioon. Kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin. Vuosien odotus ja kipuilu olivat ohi.
Isänä oleminen on hienoimpia asioita elämässäni. Haluan, että poikani voi aina ja kaikissa asioissa luottaa minuun. Haluan antaa hänelle esimerkin siitä, miten seurataan ja palvellaan Jeesusta. Kiitän joka päivä Jumalaa pojastani ja siunaan hänet aina iltaisin kotona ollessani.
Katsoessani elämää taaksepäin voin todeta, että poikamme syntyi juuri oikeaan aikaan. Olemme asuneet vuosien aikana kahdessa eri maassa ja useassa kaupungissa ja meillä molemmilla on ollut omat henkilökohtaiset kasvukipumme. Emme olisi olleet aiemmin valmiita vanhemmuuteen. Jumalan aikataulu oli oikea.
