Ari Piippo, Offset-painaja, Lohja
Viina vei työni, rahani, perheeni ja kotini. Elin asunnottomana kadulla. Halusin päästä irti ja aloittaa alusta, mutta omin voimin en päässyt kuiville.
Elämäni sai hyvän alun. Synnyin Keski-Suomessa vanhempieni kolmesta pojasta nuorimpana. Asuimme omakotitalossa ja elin veljieni kanssa hyvän ja turvallisen lapsuuden.
Teinivuosina kaveriporukassa alkoivat päihdekokeilut. Aluksi ne rajoittuivat viikonloppuihin, mutta vähitellen alkoholin ote elämästäni tiivistyi. Lopulta ajauduin porukkaan, missä päihteidenkäyttö riistäytyi käsistä. Sain ammattikoulun ja armeijan käytyä, mutta menetin työpaikan toisensa jälkeen alkoholinkäyttöni takia.
Päätin muuttaa Helsinkiin. Muutto ei kuitenkaan muuttanut elämäntapaani, vaan entinen meno jatkui kiihtyvää vauhtia. En tuntenut Helsingistä ketään ja uusia tuttuja löysin kapakoista. Töitä tuli ja meni entiseen malliin, välillä olin katkolla ja sitten taas jatkoin juomista. Alkoholi ei enää häirinnyt työtäni, vaan työnteko häiritsi juomistani. Muutin erään naisen luokse asumaan ja saimme pojan. Tämäkään ei saanut minua raitistumaan, ja lopulta menetin myös avovaimoni ja poikani ja minusta tuli asunnoton.
Vähän yli 30-vuotiaana olin koditon täyspäiväinen juoppo. Asuin mm. kadulla, rappukäytävissä, roskalaatikoissa ja Kilon metsässä juoppoporukoiden kanssa. Elämä oli rankkaa. Välillä jouduin hoitoon ja kerran heräsin letkuissa sairaalassa. Jouduin myös vähäksi aikaa vankilaan. Se pysäytti ja mietin, että tähänkö tämä elämä menee. Minulla oli sisäinen halu päästä päihteistä irti, mutta omat voimani eivät riittäneet irti pääsemiseen.
Minulla oli lapsuudesta asti ollut tieto, että Jumala on olemassa. Ryyppyvuosinani soittelin toisinaan eräälle tutulle pastorille ja joskus kävin pullakirkossa ja Perjantai Kristukselle (PK) -illoissa. Välillä rukoilinkin. PK-ihmiset kävivät luonamme, rukoilivat puolestamme ja kutsuivat mukaan tilaisuuksiin.
Eräänä helmikuisena perjantaiaamuna vuonna 1991, kun olin elänyt asunnottomana noin kolme vuotta, heräsin ryyppykaverin mökin lattialta. Minulla oli ihmeen hyvä olo ja Jumala tuli vahvasti mieleeni. Lähdin kävelemään ja siinä kävellessäni päätin, että jos tänään PK -ihmiset tulevat kutsumaan illan tilaisuuteen, lähden heidän mukaansa.
He tulivat. Samana iltana minä polvistuin Jumalan eteen alttarille ja sanoin haluavani lähteä kulkemaan Jeesuksen viitoittamaa tietä. Tunsin suurta helpotusta, rauhaa ja varmuutta siitä, että nyt olen oikealla tiellä. Annoin koko elämäni Jeesukselle ja hänen johdatukseensa. Viina ja muut päihteet jäivät heti. Olin vapaa.
Tein selvän pesäeron entiseen elämääni. Pääsin kristilliseen kuntoutuskeskukseen, jossa aloin eheytyä, kasvoin uskossa ja sain uusia ystäviä. Kävin tapaamassa myös vanhoja ryyppykavereitani, sillä halusin kertoa heille, mitä minulle oli tapahtunut. Pyysin myös anteeksi eräältä kaverilta, jonka olin kerran pahoinpidellyt. Valtava painolasti tippui hartioiltani.
Olen saanut uuden elämän. Sain myös kodin, hyvän työpaikan ja rakkaan Elisa-vaimon, jonka kanssa olen ollut naimisissa jo yli 20 vuotta. Sain uuden yhteyden myös poikaani, joka muutti luokseni ollessaan 6-vuotias. Nyt olen vaari viidelle pojanpojalleni. Olen toiminut myös päihderiippuvaisten tukihenkilönä monia vuosia.
Haluan kertoa toisille, että usko antaa varmuuden siitä, että ei tarvitse yksin kantaa kaikkea sitä, mitä elämässä tulee vastaan. Kaiken voi viedä Jeesukselle. Saa mennä eteenpäin Jumalan kämmenellä. Tätä on Jumalan rakkaus.
