Pekka Toivainen
Vietin lapsuuteni Lahden ydinkeskustassa. Silloin äiti opetti minulle iltarukouksen ja pyhäkoulussa kuulin lisää Jumalasta ja hänen tarjoamastaan rauhasta. Lapsenuskoni olikin syvä ja koin turvallisuutta ja rauhaa elämässäni.
Tullessani murrosikään usko Jumalaan ja sydämen rauha katosivat. Tilalle tulivat nuorisokulttuuri ja siihen liittyvät lieveilmiöt. Piti olla mukana kaikessa ja viikonloppukeskeinen ajattelu ohjasi elämääni.
Minua kuitenkin varjeli vielä pahemmasta mielenkiintoinen harrastus, jääkiekko. Pelasin Kiekkoreippaan juniorijoukkueessa. Vaikka kehitykseni jääkiekkoilijana oli verkkaista, B-junioreihin mennessä olin joukkueen luottopuolustaja ja kapteeni. Elin jääkiekkoilijana urani parasta kautta. Sisintäni vaivasi kuitenkin syvä rauhattomuus, johon etsin vastausta.
Samaan aikaan isäni ja äitini tulivat uskoon ja varsinkin isä alkoi puhua uskosta ja sen mukanaan tuomasta muutoksesta. En kestänyt kuulla hänen juttujaan. Näin kuitenkin samalla isässä suuren muutoksen, sillä alkoholin käyttö ja rikkonainen elämä jäivät pois ja tilalle tuli kiinnostus hengelliseen elämään ja toisten ihmisten saavuttamiseen. Aloin sisäisesti kaivata jotain samaa.
Aavistelin, että löytäisin elämääni rauhan uskomalla Jeesukseen. En kuitenkaan uskaltanut tehdä uskonratkaisua, sillä pelkäsin, mitä kaverini sanoisivat. Pohdin myös sitä, että eikö uskoontulon jälkeen saa enää tehdä mitään hauskaa? Kävin sisäistä kamppailua ja joskus iltaisin rukoilin, että auta minua vielä joskus tulemaan uskoon!
Lopulta pitkän pohdinnan jälkeen tein päätöksen lähteä seuraamaan Jeesusta. Se tapahtui eräänä talvisena iltana kotonani. Rukoilin yhdessä isäni kanssa yksinkertaisen rukouksen, jossa tunnustin syntisyyteni ja turvauduin Jeesukseen uskomalla häneen. Vaikka rukouksen jälkeen ei tuntunut miltään, tiesin tehneeni oikean ratkaisun.
Kun seuraavana aamuna heräsin ja valmistauduin lähtemään pelimatkalle, huomasin kuinka sydämeeni oli tullut ihmeellinen ja ennen kokematon rauha. Kun katsoin luontoa ja talvisia puita, ne näyttivät jotenkin puhtailta ja muuttuneilta. Sydämeni oli kokenut muutoksen ja elämäni oli saanut uuden suunnan.
Jatkoin pelaamista vielä yhden kauden A-junioreihin saakka. Valmistuin ylioppilaaksi ja aloin miettiä elämäni tarkoitusta. Mietin, mikä ammatti olisi sellainen, jonka kautta voisin palvella Jumalaa, auttaa toisia ja viedä evankeliumia eteenpäin. Halusin myös valmistautua lähetystyöhön. Rukoilin johdatusta ja pääsin opiskelemaan luokanopettajaksi. Sillä koulutuksella olin valmis astumaan elämäntehtävääni.
Mentyäni naimisiin saimme neljä reipasta poikaa, jotka kaikki ovat jo aikamiehen mittaisia. Olemme perheen kanssa olleet lähetys- ja kehitysyhteistyössä yhteensä kymmenen vuotta. Olemme asuneet Intiassa, Albaniassa, Kosovossa, Makedoniassa ja Jordaniassa. Työmme kautta olemme voineet olla viemässä kokonaisvaltaista apua ihmisille, joista monilla ei ole juuri mitään. Elämä on ollut rikasta ja monipuolista.
Palattuamme Suomeen minut kutsuttiin Lahden kristillisen koulun rehtoriksi, jossa sain palvella neljä hienoa vuotta. Tällä hetkellä työskentelen luokanopettajana Asikkalan kunnassa ja valmistaudun pian aloittamaan työn osa-aikaisena pastorina Vääksyn helluntaiseurakunnassa. On hienoa omistaa sydämen rauha ja tietää, että Jumala johdattaa kaikissa elämän vaiheissa.
