Mauno Hytönen
Olin 25-vuotiaana melko jumalaton mies, ammatiltani metsuri. Olin naimisissa ja meillä oli kaksi poikaa. Elämä oli tuskallista monesta syystä. Ahdingossani suunnittelin jopa itseni ampumista. Otin seinältä kaksipiippuisen haulikon, laitoin panokset piippuun ja menin komeroon. Vaimo huomasi aikeeni, tuli perässäni, puheli minulle hiljaa, ja niin teko jäi tekemättä.
Näihin aikoihin tunsin Jumalan kutsuvan voimakkaasti. Olimme muuttaneet Korpilahdelle ja elämä oli vaikeaa sekä henkisesti että taloudellisesti. Savotassa viereisellä palstalla oli uskovainen mies, Paavo Kaura-aho. Kävin muutaman kerran hänen palstallaan ja toivoin, että hän puhuisi minulle. Aluksi hän ei puhunut mitään, mutta sitten erään kerran hän kertoi, kuinka Jeesus oli pelastanut hänet.
Jumalan puhuttelu jatkui kohdallani. Sanoin eräänä päivänä: ”Tule Jeesus elämääni!” Siinä samassa Jeesus ilmestyi eteeni noin kymmenen metrin päähän. Näin hänet aivan selvästi. Hänellä oli yllään pitkä valkoinen viitta. Hänestä säteili sellainen pyhyys, jota ei voi ihmisen sanoin kuvailla. En uskaltanut katsoa häneen vaan käänsin katseeni alas maahan ja suljin silmäni peloissani. Lopulta uskalsin katsoa eteeni, mutta en nähnyt mitään. Ilmestyksen seurauksena vapisin kolme vuorokautta.
Mietin asiaa muutaman päivän, että mitä se mahtoi tarkoittaa. Kun sitten tulimme palstalle Paavon kanssa samaa polkua, kerroin hänelle tämän kokemukseni. Hän sanoi: ”Jumala kutsuu sinua pelastukseen, tee siksi parannus elämässäsi.” En tiennyt, mitä parannus tarkoitti. Pyysin, että hän rukoilisi puolestani ennen kuin lähtisi palstalleen. Muistan, että hän otti hatun päästään, laittoi sen kainaloonsa ja rukoili lyhyesti. Sitten menimme palstoillemme.
Vielä samana päivänä Paavo tuli palstalleni mukanaan eräs sananjulistaja. Mies kertoi Jeesuksesta ja kehotti sitten, että polvistutaan rukoukseen pölkyn viereen. Se tuntui vaikealta. Hän rukoili ja kehotti minuakin rukoilemaan perässään. Tein niin ja lopuksi sanoin: ”Herra Jeesus, antaisitko anteeksi, sillä olen rikkonut kaikki sinun käskysi.”
Kun siitä nousin, tunsin, että olin saanut kaikki syntini anteeksi ja olin siirtynyt kuolemasta elämään. Ajattelin: ”Tulispa nyt pomo paikalle, niin kyllä kertoisin, mitä minulle on tapahtunut.” Illan tultua lähdin polkua pitkin kotiin. Minulla oli sellainen varmuus, että olin saanut uskon Jeesukseen. Olin valmis vaikka kuolemaan uskoni tähden. Tein siinä kävellessä sopimuksen Jumalan kanssa ja sanoin: ”En nyt ymmärrä paljoakaan tästä uskon tiestä, mutta kaiken, minkä opetat, otan vastaan.” Tämä sopimus on voimassa vielä tänäänkin. Olen kulkenut tätä tietä jo 52 vuoden ajan. Meitä on siunattu myös neljällä tyttärellä. Yhä edelleen haluan turvata Jumalan armoon.
