Mika Peippo, yrittäjä, Huittinen
Minulla ei oikeastaan ollut lapsuutta, enkä saanut kokea, että kukaan olisi rakastanut minua. Olin aivan pieni sylivauva, kun olin kolarissa, jossa loukkaannuin niin vakavasti, ettei minun olisi pitänyt selvitä hengissä. Ensimmäiset neljä ja puoli vuotta elämästäni kuluivatkin sairaalavuoteessa Lastenlinnassa ja tuona aikana minut leikattiin 21 kertaa. Sairaalasta palasin perheeseen, jossa koin itseni ulkopuoliseksi koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Kokemukseni sai aikaan sen, että jo pienestä pitäen olin ahdistunut. Tunsin, että minä olen paha ja että minun ei pitäisikään elää.
Koulussa jouduin myös erilaisuuteni ja puhevammani takia kiusaamisen kohteeksi, valitettavasti joskus myös opettajien taholta. Olin itse myös kiusaaja, sillä halusin kostaa muille kokemaani. Onneksi perhetuttu puuttui kiusaamiseen ja se saatiin loppumaan.
Koulun jälkeen isä pakotti minut maamieskouluun ja sen jälkeen kävin myös metsäkoulun. Koin, että isä halusi elää kauttani, koska hän ei itse ollut aikoinaan saanut käydä koulua. Hän hoiti perheen kuljetusliikettä ja minä tein jo koululaisena kaikki maatilamme työt. Se oli minulle silti mieluisa pakopaikka ja pidin työnteosta. Lopulta kuitenkin näytti siltä, ettei meiltä löydy niin isoa peltoa, että isä ja minä mahtuisimme sille yhdessä.
23-vuotiaana lähdin kuljetushommiin ensin kahdeksaksi vuodeksi Venäjälle ja sen jälkeen Eurooppaan. Olin jo varhain paennut vaikeuksia ja pahaa oloani rajuun alkoholinkäyttöön. Kun henki ei lähtenyt viinan avulla, hain tietoisesti vaarallisia tilanteita liikenteessä. Kun jouduin Venäjällä kolmatta kertaa hengenvaarallisen ryöstöyrityksen kohteeksi, ajattelin viimeisen hetkeni tulleen. Minua kuristettiin ase ohimolla, mutta käsittämättömästi selvisin siitäkin tilanteesta. Myöhemmin olen kuullut, että eräs uskova ihminen Porissa oli herätetty juuri samaan aikaan rukoilemaan minun puolestani.
Minä tein kaiken täysillä – työssä tuli helposti sata tuntia täyteen viikossa ja vapaaviikoilla ryyppäsin. Samalla kuitenkin rukoilin ja kaipasin Jumalaa. Erään ryyppyputken seurauksena jouduin Harjavallan sairaalaan, jossa lääkäri ilmoitti, että nyt on lähtöni lähellä. Lopultakin käännyin rukouksessa Jumalan puoleen ja pyysin tosissani apua. Olin yhden hengen huoneessa ja vuoteeni viereen tuli mies, joka kysyi, haluanko jatkaa entistä elämääni vai tahdonko kääntyä. Vastasin, että haluan sitä, mitä olen juuri rukouksessa pyytänyt. Silloin mies laski kätensä ylleni, luki Herran siunauksen ja poistui, mutta hän ei mennytkään ovesta. Uskon, että luonani silloin vieraili enkeli tai itse Jeesus. Tuosta hetkestä lähtien elämäni alkoi muuttua, ja silloin myös nukuin ensimmäistä kertaa yöni täysin rauhallisesti.
Kotiin päästyäni kaverit tietenkin tarjosivat viinaa, mutta Jumala oli ottanut minulta juomahimon pois. Elämäni muuttui kokonaan. Aloin käydä seurakunnassa ja miettiä omaa paikkaani. Oltuani pari vuotta raittiina aloin myös rukoilla itselleni uskovaa vaimoa ja perhettä. Vuonna 2010 tapasinkin sitten tulevan vaimoni Huittisten Härkäpakarilla, jonne kumpikin olimme tulleet kahville. Aloimme seurustella ja seuraavana keväänä vein hänet Kokemäen kirkkoon kertomatta etukäteen, mitä mielessäni oli. Urkuri sattui olemaan samaan aikaan soittamassa parvella ja niin sain alttarilla kosia ihan urkusäestyksellä. Avioiduimme samana kesänä ja nyt perheessämme on nyt myös pieni poika. Ilman Jumalan armoa ja rakkautta minulla ei olisi tätä kaikkea.
Sain Jumalalta myös voiman antaa isälleni anteeksi. Hän oli vakavasti sairas ja asui meidän luonamme viimeisen elinkuukautensa. Sain silloin kertoa hänelle, että olen antanut kaiken anteeksi. Samalla annoin myös oman tuskani pois. Noina samoina vuosina menetin kolme muutakin läheistä ihmistä, jotka lähtivät tästä ajasta oman käden kautta. Ymmärrän, että Jumala oli pelastanut minut elämälle ja taivasta varten, ja siksi haluan levittää evankeliumia Jeesuksesta, joka voi pelastaa jokaisen. Vaimollani ja minulla on toive, että voisimme auttaa erilaisissa vaikeuksissa kamppailevia ihmisiä, ettei kukaan heittäisi elämäänsä hukkaan. Haaveilemme jopa pienestä maatilasta, jonne väsyneet ihmiset voisivat tulla luoksemme virvoittumaan. Tulevaisuus näyttää, vastaako Jumala tähänkin rukoukseen.
