Pertti Korhonen, kauppaneuvos, Joensuu
Kasvoin yrittäjäperheessä rehellisyyteen ja ahkeruuteen. Totuin kovaan työntekoon heti kun kynnelle kykenin. Sain äidinperintönä täydellisyydentavoittelijan luonteen. Pärjäsin ja sain yhä enemmän vastuuta. Jo 16-vuotiaana raskas työ alkoi vaatia vastapainokseen raskaat huvit.
Rilluttelun pystyi vielä kovakuntoisena nuorena sovittamaan ankaraan työntekoon, mutta pian juomisen ilo väheni ja se alkoi hallita minua. Alkoholista tuli isäntäni. Piilossa ollut alemmuudentunne alkoi humalassa purkautua ikävästi. Myönsin jo melko varhaisessa vaiheessa olevani pahoissa ongelmissa. Juontijaksoja oli vaikea saada poikki, vaikka kaikki keinot kokeiltiin. Kävin reilut kolme vuotta AA:n vertaistukiryhmässäkin, mutta minun kohdallani se ei toiminut.
Vuoden 1979 elokuussa juomiseni oli jatkunut taukoamatta yli kuukauden. Silloin soitin kaverilleni Matille, joka oli itse raitistunut AA:n avulla ja tullut keväällä uskoon Pauli Järveläisen tukemana. Kolmisin menimme kirkolle, jossa Pauli luki Raamattua Roomalaiskirjeestä: ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” Pauli kysyi: ”Tahdotko, Pertti, nyt antaa elämäsi Jeesukselle?” Kysymys yllätti minut enkä saanut sanaa suustani. Pauli jatkoi vielä lukemistaan ja kysyi uudelleen. Päässäni kävi kova myllerrys. Ymmärsin, että nyt on käsillä ratkaiseva hetki elämässäni. Lopulta sain tokaistua: ”Tahdon.”
Pauli rukoili ja julisti kaikki syntini anteeksi Jeesuksen nimessä. Kun nousimme rukouksesta, Pauli kysyi: ”Pertti, kenen oma olet?” Vastasin: ”Jeesuksen oma.” Silloin kaikki muuttui. En tuntenut mitään ihmeellistä, mutta viinanhimo lähti saman tien. Sen jälkeen en ole juonut tippaakaan. Kun kerroin, mitä minulle oli tapahtunut, kaikki ympärilläni iloitsivat. Myös yritykseni henkilökunta näki elämänmuutokseni, ja se siivitti koko yrityksen hyvään vireeseen.
Sydämeni muuttui erilaiseksi. Kun sain omat syntini anteeksi, oli helpompi olla lämpimämpi ja armollisempi toisiakin kohtaan. Pikkuhiljaa opin, että minun pitää myös itse kantaa vastuu asenteestani ja valita olla armollinen. Uskoontuloni ei tapahtunut kovin hienotunteisesti, mutta minun kohdallani piti olla niin suora. Kutsuinkin Paulia leikilläni ”kovaksi kätilöksi”, koska uskoontuloa kutsutaan myös uudestisyntymäksi.
Jeesusta lähellä eläminen on minulle paras aarre, minkä tiedän. Toivon, että jokainen nuori uskaltaisi etsiä häntä ja pitää tästä aarteesta kiinni. Minulle oli tärkeää, että tultuani uskovaiseksi sain heti rinnalla kulkijoita, joilta sain tukea. Arvostan uskovien yhteyttä seurakunnassa ja olenkin ottanut siellä aika paljon vastuita.
Olen onnellinen, etten raitistunut jollakin inhimillisellä keinolla, vaan sain kohdata Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanani. Olen varma siitä, että uskossa oleminen on normaalitila ihmiselle: tähän meidät on tarkoitettu ja luotu.
