Irmeli Tiihonen,
Olen elänyt hyvin tavallista elämää hyvässä ja pahassa. Äitini kuoltua syöpään vuonna 2001 aloin tutkiskella monella tasolla elämääni. Äidin kuoltua jouduin kasvamaan lopullisesti aikuiseksi, vaikka olin jo silloin 38-vuotias ja kahden lapsen äiti. Samana vuonna olin sairaalassa vaarattomassa operaatiossa, mutta sen epäonnistuttua henkeni oli vaarassa ja jouduin viettämään tajunnan rajamailla pitkän aikaa sairaalassa. Sairaalassa ollessani Jumala puhutteli minua unilla ja elin selvästi etsikkoaikaa uskoontulossani, vaikka en sitä silloin vielä ymmärtänytkään. Jokin minussa vastusti uskonratkaisun tekemistä, vaikka eräs ystäväpariskuntani kertoi minulle Jumalasta ja Jeesuksesta.
Eräänä talvi-iltana olin tuttavani luona käymässä. Hän halusi auttaa perhettäni ja antaa meille hänen seurakuntansa kautta ruoka-apua, koska olimme silloin pitkän sairasteluni jälkeen taloudellisessa ahdingossa. Tuttavani kertoi minulle, että Jeesus rakastaa minua ja haluaa antaa syntini anteeksi. Silloin kyyneleet virtasivat kasvoillani ja halusin ottaa Jeesuksen vastaan elämääni. Ihmeellisesti syvälle sisimpääni tuli rauhallinen olotila.
Tuttavani opasti minua löytämään mieleisen seurakunnan kierreltyäni ensin muutamissa erilaisissa seurakunnissa. Tultuani seurakuntaan, jonne tälläkin hetkellä kuulun, sain tuntea heti olevani lämpimästi tervetullut. Ihmiset hymyilivät ja halasivat minua, olin löytänyt uskon perheeni. Seurakunnassa käydessäni opettelin lukemaan Raamattua ja ymmärtämään Jumalan sanaa. Vähitellen sain ottaa vastuuta seurakunnan työmuodoista, alussa kahvilatoiminnasta ja sen jälkeen kirjamyynnistä. Joitakin kertoja olen myös saanut puhua talousopetuksesta ja kerran opetin uskosta arjessa. Olen aina ollut esiintymispelkoinen, mutta uskoontuloni myötä ja ottamalla rohkeasti askelia seurakunnan työhön, olen saanut huomata pelkoni häviävän. Nykyään innolla odotan, jos pastorini pyytää puhumaan minua seurakunnan edessä. Myös itsetuntoni on vahvistunut, enkä koe loukkaantuvani turhasta, kuten aiemmin.
Uskoon tullessani parasta on ollut se varmuus, että on joku joka pitää meistä huolta kaikissa tilanteissa. Voin aina puhua Jumalalle kaikista asioistani. Elämässämme on ollut paljon vastoinkäymisiä ja monet ihmettelevät, miten olen selviytynyt kaikesta. Minun ei ole tarvinnut selviytyä yksin, vaan Jumala on aina ollut läsnä kaikissa tilanteissa. Monissa asioissa olen saanut kokea onnistumisen iloa. Sain opiskella aikuisena lähihoitajaksi ja löysin sen myötä työpaikan, jonne on aina hyvä mennä. Saan auttaa ihmisiä ja välittää heille Jumalan rakkautta olemalla läsnä heidän elämässään.
Perheeni taloudellinen tilannekin on parantunut huomattavasti ja pystymme nykyään jo auttamaan muita. Näin Jumala vie meitä elämän eri alueilla eteenpäin ja parantaa elämänlaatuamme kaikilla tavoin. Monista sairauksista olemme saaneet voiton perheessämme. En ole vuosiin sairastanut edes flunssaa, koska tiedän, että Jeesus voitti sairautemme ristillä. Mieheni sairastaessa ei ole kertaakaan tarvinnut vajota epätoivoon, vaan saimme tyttäreni sekä seurakuntalaisten kanssa rukoilla mieheni terveyden puolesta ja uskoa, että sairaus on voitettu. Niin myös tapahtui.
Monesti ajattelen, että miten pärjäsin elämässäni, ennen kuin tutustuin Jumalaan ja Jeesukseen. Miten elämä olikaan monesti tyhjää ja epävarmaa, täynnä monenlaisia pelkoja. Kiitos Jumalalle, että Hän on isäni ja huolenpitäjäni, lohduttajani ja ystäväni aina.
