Ismo Ojala, Huittinen
Juuri solmittu avioliitto, kaunis koti ja menestyvä rakennusfirma toimivat kehyksinä vauhdikkaalle, materialistiselle elämänmenolleni. Sitten tultiin 1990-luvun lamavuosiin, jolloin yritin ennakoida ja tehdä yrityksessäni viisaita ratkaisuja, mutta sainkin yhdeksän miljoonan markan jälkiveron.
Koin olevani yhteiskunnan hylkiö, vaikka kolmen vuoden kuluttua lääninoikeus kumosikin asian perusteettomana. Koettaessani hoitaa tilannetta ostin vielä yksityisvaroillani Tallinnasta keskeneräisen liikekiinteistön. Hanke oli minulle kuitenkin liian iso ja tajusin, että edessä olisi suomalaisen rakennusyhtiöni vararikko ja pahimmassa tapauksessa elinikäinen velkavankeus.
Jouduin niin ahtaalle, että hain helpotusta alkoholista, lääkkeistä ja lopulta myös psykiatrilta. Vuonna 1995 olin joulun alla viikon toipumassa Helsingin Diakonissalaitoksella. Sieltä palattuani olin valmis jopa pyytämään Jumalaa apuun, sillä koin yltiöpäisyydestäni suurta syyllisyyttä. Minulla oli myös ollut pelottava kokemus, joka sai minut ymmärtämään, että olen matkalla helvettiin. Olin eräällä matkallani saanut hotellihuoneessani vakavan sairaskohtauksen, jolloin tunsin kuolevani. Aloin hukkua syvälle pimeyteen, josta kuitenkin tempauduin pintaan. Näin itseni kuin ulkopuolelta hotellin lattialla makaamassa sairaskohtauksessa ennen kuin olin taas fyysisesti siinä henkeä haukkomassa.
Kutsuin luokseni tutun uskovan opettajan ja aloin hänen kanssaan tutkia Raamattua, vaikka en siitä mitään ymmärtänytkään. Minä turhauduin ja olisinkin jo luovuttanut, mutta hän sanoi, että tätä ei jätetä kesken vaan viedään finaaliin. Tammikuussa 1996 sairaslomalla ollessani sitten polvistuin ja pyysin saada tutustua siihen Jumalaan, josta Raamattu puhui. Välittömästi koin lämpimän voiman menevän kehoni läpi, mutta muuta ei silloin tapahtunut. Vähän sen jälkeen kuuntelin automatkalla kasetilta raamattutuntia ja silloin koin, että nyt Jumala tulee hyvin lähelle. Auto täyttyi ihmeellisellä kirkkaudella ja itselleni tuli taivaallisen hyvä olo. Pysähdyin levähdyspaikalle ja istuin autossa toista tuntia rukoilemassa. Tuona iltana ymmärsin, että olin uudestisyntynyt.
Ensimmäisen kerran ymmärsin myös, että minä kelpaan tällaisenani, ilman suorituksia, Jeesuksen sovitustyön tähden. Se on ainoa perusta, jolle ihminen voi elämänsä rakentaa. Olin niin innostunut evankeliumin ihmeellisestä voimasta, että joku saattoi varmaan tuolloin ajatella minun olevan ”hullu mies Huittisista”. Olin Jumalalle suunnattoman kiitollinen siitä, että perheeni oli säilynyt ehjänä kaikkien myrskyisien ja vaikeiden vuosien läpi.
Moni asia muuttui uskoontuloni myötä. Alkoholi ja tupakka jäivät, ja työasioissakin sain kokea Jumalan selkeää johdatusta ja siunausta. Sain perustaa uuden yrityksen, joka on tuonut meille elatuksen. Jumala otti minulta kuitenkin pois ahneuden laajentaa, mihin yrittäjänä niin helposti lankeaa. Hän johdatti minut omalla paikkakunnallani seurakunnan yhteyteen, niin kuin hän on uskoville tarkoittanut.
Uskossa eläminen on tavallisen ihmisen elämää iloineen ja suruineen. Joskus hengellinen kasvu on kivuliasta, ja koettelemuksia on ollut niin terveyden kuin työelämän alueilla. Sydämessäni on kuitenkin rauha ja luottamus siihen, että Jumala johdattaa kaiken, elämän kipeätkin kohdat.
