Sanna Joensuu, Alajärvi
Elämäni oli vähällä loppua sukellusonnettomuuden vuoksi. Toipumisen aikana sain löytää elämääni aivan uuden merkityksen.
Syyskuussa 2015 lähdin ystäväni Annelin kanssa sukeltamaan Kuortaneen Kaatialan louhokseen. Minulla on luolasukelluskoulutus ja tarkoituksena oli tehdä mukava, rauhallinen ja rento sukellus tuttuun luolastoon.
Lähdimme sukeltamaan ns. syvästä päästä. Luolaan päästyämme minua alkoi yskittää. Jatkoin kuitenkin sukellusta tarkkaillen koko ajan sukelluslaitteeni tietokoneita. Yskän puuskia tuli edelleen. Pyrin keskittymään hyvin hengitykseen, että kalkkisuodatin puhdistaisi hengitysilmasta kunnolla hiilidioksidin pois.
Olimme edenneet luolastossa noin 75 metriä 36 metrin syvyydessä, kun yskä paheni niin, etten saanut henkeä. Samalla tunsin valtavan rahinan keuhkojen alaosassa. Näytin Annelille merkin, että käännytään pois. En pystynyt enää kunnolla hengittämän sisään, koska yskin niin kovasti. Tuli kiire pois luolasta. Vaihdoin puolessa välissä luolastoa varmuuden vuoksi varalaitteelle. Mutta tilanne vain paheni. Uin niin lujaa pois luolasta, että Anneli kadotti minut. Aloin jo joutua paniikkiin, kun totesin, että elämä oli nyt loppumassa. Mielessäni huusin: ”Auta Jumala!”
Löysin jotenkin pois luolastosta ja pääsin pintaan. Muistin, että vastarannalla oli ollut pari sukeltajaa ja huusin apua. Huutaessani suustani tuli vain vaahtoa. Tajuntani alkoi hämärtyä. Viimeisillä voimilla sain puvun venttiilin kiinni ja puvun täyteen ilmaa. Muuten olisin vajonnut tajuttomana pinnan alle. Anneli ja toiset sukeltajat saivat nostettua minut kapeat rappuset ylös tasanteelle.
Olin tajunnan rajamailla. Koko kehooni sattui. Pian aviomieheni ja ambulanssi saapuivat paikalle. Hätäkeskus oli tilannut Turusta pelastushelikopterin, jossa oli mukana sukellusonnettomuuksiin erikoistunut lääkäri. Hän asetti hengitysputken ja minua lähdettiin viemään Turkuun. Olin saanut sukelluksella keuhkopöhön.
Olin hengityskoneessa seuraavan yön ja sain samalla kaksi ylipainehappihoitoa. Herätessäni teholla ymmärsin, että olen saanut uuden mahdollisuuden. Mietin, miten minulle olisi käynyt, jos elämäni olisi loppunut. Olisinko joutunut helvettiin vai taivaaseen?
Toipumisen aikana aloin miettiä mennyttä elämää. Minulla oli paljon vihaa ja katkeruutta kannettavana ja halusin siitä lastista eroon. Oli kuitenkin vaikeaa kohdata asiat yksin.
Kuulin, että puolestani oli rukoiltu paljon ja se kosketti syvästi. Kuukauden kuluttua lähdin Alajärvelle Jipun ja Jukka Leppilammen konserttiin, jossa tein lopullisen uskonratkaisun. Jumala, joka oli kuullut avunhuutoni ja pelastanut minut, voisi auttaa kohtaamaan myös menneisyyden varjot. Pyysin Jumalalta anteeksi niin tehtyjä kuin tekemättömiä asioita. Kun ymmärsin, että olen armahdettu, sain valtavan sisäisen rauhan.
Usko on antanut minulle armollisuutta toisia ihmisiä kohtaan. Negatiivinen ajattelu on vähentynyt ja parisuhde parantunut. Olin asettanut puolisolleni odotuksia tehdä minut onnelliseksi. Olin ollut onneton, vaikka parisuhteemme oli hyvä. Nyt ymmärsin sen, ettei kukaan ihminen voi tuoda minulle onnea, vaan ainoastaan Jeesus.
Onnettomuus ei saanut minua lopettamaan sukeltamista. Olin viisi kuukautta sen jälkeen luolasukeltamassa Meksikossa. Tällä hetkellä olen sairauslomalla työstäni. Toivon, että voisin tulevaisuudessa tehdä lähetystyötä, jossa voisin hyödyntää taitojani. Luotan siihen, että Jumala johdattaa ja avaa aikanaan oikeat ovet.
