Maarit Manninen,
Olen kasvanut tavallisessa kodissa äidin, isän ja veljeni kanssa. Meillä ei ollut kristillistä taustaa, kävimme kirkossa vain häissä ja hautajaisissa. Vanhemmat ottivat alkoholia viikonloppuisin ja meno oli tyypillistä 1970-luvun tehdastyöläisperheen elämää. Olen syntynyt v. 1971. Jo nuorena aloin kokeilla tupakkaa ja alkoholia, jota sai helposti ”lainattua” vanhempien pullosta. Teininä elämäni oli vauhtia ja sekoilua. Näin jälkeenpäin se hävettää suuresti. Onneksi Jumalalla on omat suunnitelmansa. Toilailuista huolimatta hän esti sattumasta mitään ikävää. 1980-luvun lopulla sain tavata tulevan puolisoni ja ihanan anoppini, joka minut johdatti uskon polulle.
Luulin olevani ”taivaskelpoinen”. Erään kerran uskovainen anoppini sanoi minulle: ”Haluan päästä taivaaseen ja siksi tein ratkaisun Jeesuksen puoleen.” Tämä puhutteli minua niin, että aloin miettiä elämääni uudelleen.
Äitini opetti minulle iltarukouksen ja luin sitä teininäkin kunnosta riippumatta. Uskoin Jeesukseen ja Jumalaan, mutta en tiennyt, että minun pitäisi tehdä jokin ”ratkaisu”. Luulin, että pääsen uskollani taivaaseen! Onneksi anoppini sanoi ne sanat. Hän ei saarnannut minulle, vaan puhui omista kokemuksistaan ja yleistä uskonasioista. Mutta se lause oli ratkaiseva. Olin silloin 24-vuotias ja kyllästynyt jo aiemmin alkoholiin ja tupakankin olin jättänyt mieheni tavattuani. Olin 16-vuotias, kun aloitimme seurustelun. Suhde on kestänyt ja tänä vuonna tulee 27 vuotta yhdessä. Meillä on kaksi ihanaa lasta 15- ja 17-vuotiaat.
Lähdin anopin kanssa hengelliseen tilaisuuteen, mihin en ollut tottunut. Erityistä oli se, että puhuja otti esille kohdan, jonka olin lukenut Raamatusta ennen lähtöä. Minusta se oli jonkinlainen ”merkki”. Tulin uskoon seuraavassa kuussa. Olin ajatellut, että kun puhuja kysyy, haluaako joku, että hänen puolestaan rukoillaan, niin minä olen valmis. Rukouksen aikana ei mitään konkreettista ihmettä tapahtunut. Kaikki jatkui kuin aiemmin, mutta sisäisesti olin muuttunut. Kiroilu ja huonot tavat jäivät pois. Aloin rakastaa kaikkia enkä väheksynyt ketään. Halusin kertoa kaikille Jeesuksesta ja siitä hyvästä, mitä hän on tehnyt minun ja kaikkien puolesta. Luin paljon Raamattua ja kirjoja ihmisistä, jotka olivat tulleet uskoon ja kuuntelin kaunista hengellistä musiikkia.
Nyt on kulunut 15 vuotta tuosta päivästä. Aika on ollut hyvää ja olen kiitollinen, että olen saanut kasvaa uskossa. Olen oppinut paljon siitä, mikä on oikeasti tärkeää elämässä ja millaista on elää uskovana. Huolet ja murheet eivät lopu uskoontulon hetkellä, mutta niiden käsittely sujuu eri tavalla. Itse ei tarvitse sinnitellä, vaan voin rukoilla ongelmiin apua Jeesukselta. Hän on vastannut pyyntöihini! Seurakunnassa on ihan tavallisia ihmisiä. Luulin, että on jokin ”pääsyvaatimus”, että voi sanoa itseään uskovaksi. Ainoa ”vaatimus” on, että uskoo Jeesuksen syntien sovittajaksi ja omaksi Herraksi. Siitä on ilo kertoa toisillekin. Nyt olen vapaa niistä haluista, joita ennen uskoontuloa oli. Mieli ei ole tehnyt alkoholia, ei tupakkaa, ei vieraita suhteita, ainoastaan lisää tuntemusta Jumalan valtakunnan työtä kohtaan. Onneksi sain jo nuorena tutustua Jeesukseen. Olen aloittanut opinnot kristillisessä koulussa ja tulevaisuudessa haluan tehdä töitä seurakunnassa tai muuten hengellisessä ilmapiirissä. Pidän työstä ihmisten parissa. Tavoitteena on sosionomin ja kirkon nuorisotyönohjaajan työhön pääsy. Sitä ainakin opiskelen, mutta Luoja saa päättää mihin minut laittaa. Hän tietää parhaiten.
